Mut on valittu haluamaani ossaamisallaan eli minusta tullee ensihoitaja!! Aivan huippuu! Onnesta mykkyrässä olin eilen, kun asian sain tietooni aamuvuorossa ollessani ja tottahan tuo ny tännäänki hymmyilyttää. 

Taistelen negatiivisiajuttuja vastaan, joita ny taas tietty tuntuu aina olevan ilimoilla. Halluisin keskittyy kevvääseen, linnunlauluun ja valon tuomaan energiaan, immee siitä tähän muutennii elämänjanoseen ajanjaksooni kaiken ilon irti. Yritän asettuu negatiivisten ihmisten ja heijän ajatustensa yläpuolelle, asettaa ympärilleni positiivisen ajatusten vahvistaman kehän, josta negatiivinen kimpoo pois. Yritän.

Tokihan tää työssäoppimisjakso ja nyt lauantaina alakava tutkintotillaisuus vie energiaani, mua jänskättää ja halluun saaha sen läpi kunnialla ja hyvin arvosanoin. Tää jannittää mua, koska tää on perusopinnoista se haastavin ja hyvin paljolti myös siksi, että tää kyseinen jakso on se, josta oon aatellu, et mun lähihoitajaopintoni tyssää tähän. Joskus se syy oli pistelyt ym., jossain kohtaa mun selekä oli sökönä ja nyt viimesinä vuosina se,et kuviitelin olevani kyvytön toimimaan ikäihmisten kanssa; ne hajut, muistisairaan höpötykset, koko maailma tuntu niin vieraalta. Osakseen varmaan myöskin kuoleman pelko. Kuoleman kanssa oon kuitenki tehny asiani selviksi viime vuosina, että se on osa elämää, se on väistämätöntä. Ja koska tällä tietoo täällä ollaan vaan kerran, niin elostansa tullee nauttia, ottaa kaikki ilo ja hyöty irti, kaikista maaliman vastoinkäymisistä ottaa opiksi ja ennen kaikkee tehhä asiansa niin, ettei tartte olla katkera tai katuvainen.

Ihan tää ny taas on tätä mun elämätä, nousuja ja laskuja aatosteni ja tunteitteni kanssa.