Yöllä heräsin pitkästä aikaa aamuyöstä ja jäin herreille. Itkukin pääsi. En oo aikoihin saanu mittään ahistuskohtauksia tms. Nyt sain. Ajatukset lähti kiihtyvällä tahilla suhisee päässä, negatiiviset, pelottavat ajatukset. Lähinnä liittyen juurikin valmistumistani ja työllistymistäni. Soimasin itteeni "huonosta" arvosanasta vikasta näytöstä. Toista tuntia meni taas pyöriessä, kyyneleitä pyyhkiessä ja itteesä rauhotellessa. Aamu menny ny vähän sumussa. Itkettää, mutten itke. Oli kiva,kun äiti poikkesi yllärikahveella tunteroisen verran. Tein rentoutumisharjotuksen. Se tuntu auttavan ainaki hetkellisesti.

Koen käyväni todella ylikierroksilla. Tuntuu, jotta kehoni huutaisi hidastammaan ja pääsyä hilijasuuteen ja lattaamaan akkuja. Ja kalenteri täyttyy. Pelkään, etten saa mahollisuutta kippeesti tarvihtemalleni omalle ajalle, ajalle, jotta pääsisin jonnekkin olleen yksinäni päivän kaks. Paikkaan, jossa saisin maadottua ja vaan olla. Ettei tartteis puhua kellekkään mittään. 

Samalla kun tiiän mitä mä kippeesti tartten päästäkseni taas voimiini, samalla syyllistän itteeni. Koen olevani ihan helevetin itsekäs. Justhan mä oon vaatinu miekkostani venymään ja joustaan, että saan kouluni käytyä ja oon saanu panostaa siihen. Ja nyt mä oon taas vaatimassa. Vaatimassa, että se hoitaa täällä muutaman päivän kaiken, sillä aikaa ku mä olisin jossain yksin lattailemassa akkuloitani. 

Voi elämän kevät.....