Oon tänä viikonloppuna ollu molempina päivinä yhessä terapiaryhmässä. Olin ekkaa kertaa tuolla. Oon ollu joskus samantyyppisessä vajjaan vuojen, sillon se oli mulle tosi raskasta ja haastavvaa. Nyt jänskätti ihan kauheesti mennä tuonne. Pelotti suorastaan se väsymyksen vyöry mitä tulisin kokkeen nuitten päivien jäläkeen. 

Eilen pääsin ihan konkreettisesti käsittelleen mun rajoja. Osasin vettää ihan selekeen rajan ja ennen kaikkee se raja hyväksyttiin ja mun annettiin käsitellä asioita juuri niin kuin mulle oli hyväksi, kukkaan ei pakottannu mua mihkään mihin en ollu valamis tai minkä koin vääräksi, mun tunteet otettiin toesta ja ne hyväksyttiin. Sain just oikeenlaista painostusta mennä käsiteltävissä asioissani syvemmälle ja reagoija niihin rehellisesti. Ja voi vehnäleipä miten hyvältä se tuntu!

Eilisen session jäläkeen kotona meillä oli ihana keskustelu miekkoseni kanssa. Otin puhheeksi mulle tärkeitä asioita ja me keskusteltiin aikuismaisesti, rauhallisesti, tosi hyvässä ja hyvvää tekevässä ilimapiirissä. Mä oikeen tunsin sen yhteyen meijän välillä, kanavat oli auki, valtatieväylä meijän välillä oli sujuva ja avvoin ja ruuhkaton. En ihan hetkeen muista moista keskustelua olleen meijän välillä. Huikeeta!

Sit sain puhelun mun äitiltä. Se oli kännissä. Ja mua alako vituttaa se ihan suunnattomasti. Hän on vuoskauet ollu enempi tai vähempi alkoholiongelmainen ja mä oon saanu kokkee kaikkee shaibaa sen vuoksi tosi paljon. Ja mä en hyväksy sitä hänen juomistaan millään tasolla. Kauan tuossa olikin, että se ei soitellu mulle ku oli juonu. Nyt se on alakanu lipsua ja eilen hän oli ihan selekeesti päissään. Yritin pittää keskustelun erittäin lyhyt sanasena ja omat tunteeni kurissa. Eli painaa alas tunteitani ja olla näyttämättä todellista mielipiettäni tilanteesta. Tää on mun keino seleviytyä nuista epämiellyttävistä ja ahistavista tilanteista, ja tuo on se issoin asia minkä vuoksi oon ajanu itteli pöönauttiin. Mut puhelun jäläkeen mä kuitenkin pystyin ääneen sannoon miekkoselleni, että äiti soitti ja se oli päissään. Ja tääkin on jo iso juttu, koska se aiheuttaa mussa niin paljon häppeen tunteita, etten oo aikasemmin sitä voinu rehellisesti suoraan ees sannoo. Mutta nyt pystyin ja pystyin jopa jatkaan iltaa lepposissa tunnelmissa miekkoseni kanssa.

Yöllä unessa tai unen rajamailla tai herreillä, en tiijä missä tilassa olin, mutta kuitenni muistan kuinka sannoin ääneen, ponnekkaasti ja rehellisen rauhallisesti, että oisit äiti lopettannu mieluummin ton juomisen kun sen tupakan polton (hän on ny kuulemma lopettannu polttamisen). Tuo lause jäi voimakkaana tunteena mulle tähän päivään. Tää myös aiheutti mussa tännään tuolla ryhmässä todella voimakkaan purkauksen heti alakuusa ja jösses millä voimalla se tuli ja ennen kaikkee kuin hyvältä se tuntu jäläkeenpäin!! Joo, mittään sen radikaalimpaa ei tapahtunnu mu elämässä. Mutta mä sain itkee ja sannoo ja tuntee ulos sellasia asioita mitä en oo ennen saanu, mä oivalsin asioita mitä en oo ennen tosissani oivaltannu ja mun annettiin kokkee tuo kaikki, mun annettiin vettää raja just siihen mihin koin sen tarttevani ja vaikka mä olin hyperventiloija itteni tainnoksiin, mulla oli siellä turvallista olla ja mut autettiin takas tähän hetkeen. 

Muutennii siellä oli tännään sellasia juttuja, mikkä kosketti, haasto mua ja voimaannutti. Tuolla ryhmässä mun oli ihan helevetin hyvä olla ja vetäjät oli huippuja. Nyt mun sisällä sykkii elämä ja energia ja vaikken oo uskaltannu vielä äitille soittaa ja sannoo suoraan mitä mieltä mä oon ja vetäny rajjaa tähän meijän kommunikointiin, niin mä tiijän, et mä tuun tuon maaliman yhen pelottavimmista asioista tekemään ja että ennää ei oo palluuta vanahaan tässäkkään asiassa. Ja se jos mikä on ihan törkeen hieno tunne ja antaa voimaa ja energiaa. Mä oon toipumassa! En oo viel läheskään parantunnu ja kaikki on vaiheessa, mutta tää on tapahtumassa,että mä oon toipumassa! Jes!