Eilen reippailtiin nuoremman poikasen kanssa reipas kymppi kilsa hienoissa maisemissa aamutuimaan. Ihana oli käyä aamupallaa nautiskelemassa näköalapaikalla. Hienosti jaksettiin niin minä ku poikanenki, vaikka loppua kohen alakoki ylämäet tuntua kintuissa aikalailla. 

Reissu saatiin tehtyä ja sain piettyä itteni liikkeessä iltapäivään, ku kävin miekkosen hakkee töistä ja käytiin kaupassa. Sen jäläkeen iskiki jäätävää väsymys. Ei helevata. Oon ihan puhki. Illalla sain koirat hoijettua, en ees yrittänny muuta. Tännään aamulla tuntu, etten jaksa sängystä nousta. Nousin kuitenni ja sain vähän puuhasteltua keittiössä ja koirat kuskattua pihalle. Jaksoin laittaa vielä mulle ja poikasille aamupalavehkeet pöytään ja tehtiinni herkkuvoileipiä, jokkainen teki omanlaisensa. Nyt tuntuu, ku istahin tähän sohovalle ja avasin läppärin, että haukotuksesta ei tuu loppua, silimät on tosi raskaat ja kroppa on tosi voimaton. 

Kirjotin maanantaina, että on levon aika. Niin. Oon leppäillykki ja oon kyllä aika paljon touhunnukki. Aatellu,että sopusointu on päällä. Noh, tuo eilinen reilun kolomen tunnin ja kymppi kilsan reippailu ylitti rajat. Heleppo olla jäläkiviisas. Nyt on kroppa ihan tyhjä. Toisaalta, tää oli oikein hyvä testi siittä, että mihin mun voimat riittää tällä hetkellä. Eli tälläkin kokemuksella on iso apu mulla tajuta missä mun voimavarannot mennee just nyt. 

Joten annanpa taas ittelleni luvan lojua sohovalla, rötväillä ja olla vaan. Nukun päikkärit, kun tarvetta on ja sit jos tekkee mieli jottain puuhastella, puuhastelen. Mä oon sairaslomalla, mulla on lupa levätä. 

Monestikkii vielä on puhuttava ittelleen järkee. Enköhän mä joku päivä uskokkii :D