Tää Miekkosen kans alotettu uus alaku on ittessään myöskin melekosta myllerrystä, vaikka sitä koitannii välttää ihan jo tän oman hyvinvointini ja toipumiseni tähen. Kun haluan tosissaan ottaa omalta osaltani tän parisuhteen uuelleen luomisen kuitennii, niin väkiselläkkii henkisesti ittekseni riuhon välillä aika rajustikkii menemään.

Oon äärimmäisyyksien ihiminen, vaikka kovasti haluaisin olla kultasen keskitien kulukija. Mutta luonnostaan oon isot liikkeet on näyttäviä-henkinen tyyppi. Oon huomannu tässä männä viikkoina menneeni asioissa äärimmäisyyksistä toisiin.

Ekaksi liimaannuin Miekkosseen iilimatomaisesti kiinni niinä hetkinä ku yhessä oltiin. Tuntu,että mikkään määrä lähheisyyttä, pusuttelua, halimista. seksiä, ei riitä tyydyttään hali-ja huomionkippeetä minnuu. 

Sit Miekkonen selekeesti ilimasi käytöksellään ja kun asian otin puhheeksi myös sanoillaan, että hän ei voi olla mussa niin kiinni kun haluaisin, että hän kokkee, että tarttee edetä hittaammin ja hänen ainaki tarttee saaha aikaa jotennii tulla takas tähän meijän juttuun. Siis vaikka tää yhteen pallaaminenhan oli hänen alotuksestaan ja halustaan lähtösin.

No minä nyt tapani mukkaan sitten otin reippaasti askelia taakseppäin. En koske nyt ollenkaan ja vältän menemästä yökyllään ja ehottelemasta seksiä ynnämuuta. Eli ihan toiseen päätyyn menin taas. Ja kärvistelen. Tuntuu yksinäiseltä, hieman pahaltakin. Oon pikkasen ärtyyntynny Miekkoselle tästä. Otin tän sit puhheeksi tännään. Hän kokkee tän olevan kuitenkin jotenki jees. Keskustelua ei saatu vietyä loppuun, pakko jatkaa aiheesta joku toinen päivä.

Mutta vahvasti mulla kumpuaa jostain se tunne, että näinkö tää kaikki ovvaan toisen käsissä? Ettei tässä mun tarpeilla ja haluilla oo mittään merkitystä, kuhavvaan toista ei ahista? Eihän se nyt toellakkaan voi niin mennä! Enkä mä pohjimmiltaan uskokkaan Miekkosen tätä tarkottavankaan. Tääkin on kuitennii mun olettamusta, tuota niin ärsyttävvää tappaani. Puhumalla ne tosiasiat tullee ilimi. Uusia temppuja tarttee meijän molempien nyt vaan opetella. Ja puheyhteys on ainoo mistä alottaa. Ja sitä me ollaan onneksi jo monessa asiassa osattu hyödyntää. 

Se on kuitennii niin sekkii, että konkreettisiakin tekoja ja huomioimisia tässä tarvittaan ja ekstramäärä panostusta alakuusa molemmilta ja ehkä pikkasen enempiki Miekkoselta, jotta näistä männä kuukausien paskoista päästää yli ja ohi.Ja uusien toimintojen tulemista joka päivässeen käyttöön tarttee kuitenni toistaa sen tuhat kertaa, jotta se muuttuu automaatioksi ja saa unohtaan vanahat tavat, niin tästä se ovvaan alotettava. 

Mutta huomaan olevani myös aika varovainen sanomisissani, etten ärsyttäs, etten ahistas, etten vaan herättäs mittään negatiivista. Mikä on ihan häränpyppyä. Mun on rohjettava ottaa hankaliakin asioita puhheeksi. Jostain mun on tää alotettava. Miksen siis juurikin siinä mun yhestä tärkeimmistä ihmissuhteistani? Niin. Ja lopetettava ainainen olettaminen. Mä tiedostan näitä mun puutteitani ja pahheitani jo jonnii verran, toivon toella, että Miekkonenkin omiaan... 

Mutta kaikesta tästä happuilusta huolimati, kuten eilen äitilleni puhelimessa sannoin, koen erittäin vahvasti sen, että tällä hetkellä hommat mun elämässä on just niillä raiteilla missä kuuluukin mennä jyskytellä. Että huomisesta en tiijä, mutta aihiot reitistä on kartalla jo.