Aamulla oli taas lekuri. Viimeks kävin kuun alussa. Vuojen alusta on ny tutkittu mikä ihime se mun keuhkojani oikein riivaa, kun en saa vejettyä ilimaa keuhkoihini kunnolla. On testattu astmaa testeillä ja lääkityksellä, ei tehhoo. On otettu röntgenkuvvaa, ei terveysasemalekuri löytänny niistä ihmeitä. Nyt sit luovutti terveysasemalekuri ja pisti lähetteen keuhkolekurille. Nyt sit vaan ootellaan, jotta millonkahan ne mulle aikaa ilimottellee ja miten kauas kevväälle sen ajan sitte saapi.. 

Lekurini sano,että mun oireet viittais johonki muuhun keuhkosairauteen, kuin astmaan (astmassa vaikeus uloshengityksessä, mulla se vaikeus on sissäänhengityksessä), muttei se pysty astmaa poissulukeen tietenkään. 

Nyt taistelen itteeni vastaan, etten lähtis ettiin ominpäin mittään tautikuvvauksia interneetistä tai muualtakkaan kyselee, etten kehittele ittelleni valamiiks mittään diagnooseja. Toisaalta aatos siitä, että tää mun juttu voi olla jottain muuta kuin astmaa (mun päässä tämmönen kääntyy siis vakavammaksi kuin astma tällä tietopohjalla), aiheuttaa mietintää ja huolestumista, vaikka tiiän, ettei etukätteen murehtiminen auta mittään. Halluisin nyt ollaki, niin kuin aamusella lekurillekki lähtiessä tuumasin, jotta elettävä ja liikuttava voinnin mukkaan ja katottava sit tilannetta uuemman kerran,kun meen sinne keuhkolekurille. Silti tämmönen epätietossuus hiipii mieleen ja saa mieliallaa laskemmaan. Harmitustakkii aiheuttaa tietysti, ku toukokuun loppu lähestyy päivä päivältä, enkä mä pääse mun juoksemistani reenaileen yhtään. Ihan turhaa se juokseminen on nyt tässä jamassa. Mut tottakai salilla reenaan lihaskuntoo ja tosiaan teen ja liikun sen minkä kykenen ja sehän tietty saa riittää sinne asti,kun enämpi tullee tietoo.

Oivoi...