Tänä aamuna oisin saanu nukkuu "pitkään", ku on vappaapäivä mulla ja lapsosetki meni yssiin ja kymppiin. Mutta minäpä tomerana tyttönä virkosin yöuniltani 05.39 ja sen verta pirteenä, jotta päätinki siittä lähtee ennen kuutta koirien kanssa oikein pitkälle lenkille. Aattelin, et hyvästi ehin ennen lasten kouluunlähtöö.

Kaikki varmaanni tietää, jotta helemikuussa aamulla ennen kuutta on vielä pimmeetä. Aavistus monella myös siittä, että ulukona saattaa olla liukasta. Mettässä polut varsinki. Ja eritoten ku on ny ollu aikast lauhaa ja ny pikkasen taas pakkasella. Mutta mettään minä koirieni kanssa suuntasin näistä tiioista huolimati. Ja vieläpä ihan tarkotuksella. Mukkaan en tietenkään ottannu mittään valonlähettä, jalakoihiniki laitoin mun juoksulenkkarit, erinomaset maastoon. Joo.  

Mettään asti päästiinki ja kyllä oli kiva aamutuimaan linnunviserrystä kuunnella. Metässä tein semmosen vajjaata puolen tunnin lenkin, kun en kauemmas päässy. Oli nimittäin oikeesti pimmeetä ja iha tolokuttoman liukasta. Ja ku näissä maisemissa nuo maastotki on hyvin ylä- ja alamäkipainotteisia, myöskin tuo mettä minne suunnistin, ni voitte kuvitella meikäläisen välillä hiipivän, välillä kompuroivan, ajoittain oksissa roikkuen taivaltamassa tuolla jossain. Pimmeessä. Kahen koiran kanssa. Toppatakki, käsineet ja pipo hiestä märkänä jo alle puolessa välissä.

Toikkaroituani aikani älysin vilasta kelloo (kännykkää en ylleensä lenkeille ota matkaan, nyt sen ees älysin ottaa matkaan, toki en siittä sitä taskulamppua sit käyttäny, en ees niissä pimmeimmissä kohissa), ihan vaan huomatakseni, jotta kottiin on kiiruhettava aamupuuron keittoon. Ja eiku kekkuloimaan sammaa reittiä takasi, ku en uskaltannu lähtä kiertään suunnittelemaani reittiä, ku en voinu olla satavarma, että ennätän sitä kautta kottiin. 

Kottiin kuitenni hyvästi ennätin ja lapsoset ja minä saatiin aamupuroo ja koiruuetki sai aamiaisensa. Hyvä mielihän tuosta aamulenkistä jäi, se oli juur tollasta mun tyylistä arkiextriimiä :D