Mä voisin maata sohvalla päivät pitkät, voisin ollavvaan. Mä oon ajanu itteni ihan piippuun taas. Mun aistit ja kroppa huutaa punasella, mä tarviisin hilijasuutta ja ommaa aikaa. Ollavvaa. Ladata akkuja. Maadottua. Mut emmä ny voi. Mun tarvii olla skarppina vauvakoiran vuoksi. Mun tarvii huushollata. Mun tarvii olla aktiivinen työnhakija. Mun tarvii. Kukkaan ei ymmärrä tätä tillaa. Sit kuitenkin, mun tarvii käyttäytyä kuin mä en olis uupunu, väsyny, yliherkillä, tunteet ja aistit ylikovalla käytöllä. Koska kukkaan ei ymmärrä. "Aina sä oot väsyny" Aina sä oot sitä ja aina sä oot tätä" tai "no perheellisen elämä on tuommosta, ei se ennää montaa vuotta kestä..." Joo, ku siittähän tässä olikii kyse. Emmä seleviä niistä vuosista, jossemmä pääse nollautuun niinku just nyt. Mitä mä en pysty. Kun mun pittää sitä, ja mun pittää tätä. 

Argh!