Matto vejettiin mun jalakojen alta tuossa pari päivää sitte, kun poikaset kottiutu isältään. Esikko oli keskustellu siellä isänsä vaimon kanssa ja hieman isänsäkkii. Tuo sinällään on tosi hieno juttu. Esikko mulle heti halus kertoo keskustelusta. Kovasti häntä itketti ja näin että kovasti oli ahistunnu. Puhe oli kääntynny jossain kohtaa kotiolloihin ja poikanen oli sanonu ottavansa mun miekkoseni kanssa välillä palijonki yhteen. Sit ne oli alakanu puhua poikasen sinne muuttamisesta?? Mitä helevettiä??

Mistään tämmösistä ei oo ollu kotona mittään puhheita. Poikanen kyllä sano, ettei oo muuttamassa, mutta halluis käyä iskällä usseemmin kuin joka toinen viikonloppu. No se passaa kyllä. Mutta että muuttas sinne?? Ei jumalauta!

No se keskustelu käytiin niin rauhallisesti, kun semmonen ny voijaan käyä. Kyyneleet poskille valuen ja ymmärtäväisesti janiineelleen. Mutta se tuska, mikä sisuskalluissani oli! Kyllä siinä revittiin syäntä irti rinnasta ja hakattiin sisuskalujani muussiksi. Mutta ethän sä ny lapselles sitä voi näyttää! Kertoo vaan, että juu, pahamieli on poikasen ja asioitten laijan puolesta, mutta tuskastas et voi sannoo mittään. 

Juttelin myös exän kanssa puhelimessa ja se ny sentään kuulosti suht järkevältä, mutta sannoin sillekkii, ettei tämmösiä muuttohommia aleta tosta noin vaan järkkäileen. Koulun- ja paikkakunnan vaihot ois eessä, mulla on yksinhuoltajuus poikasiin exän tahosta, mä oon hoitannu aina näitten kaikki koulu- ja terveyshommat, harrastukset janiineelleen. Nou vei, mä en suostu pienten mielenoikkujen ja toisten sanelemana näitä muuttaan. 

Poikasenkin kanssa asioista puhuttiin, sovittiin, että koitettaan täällä kotona parantaa ilimapiiriä ja hänen ja miekkosen välejä ja jos ei onnaa, niin haetaan ammattiapua tähän. Tää rauhotti mieltä ja palijon.

Kunnes just äskön.

Poikanen sopi puhelimessa menevänsä huomenna isälleen yökyllään. Tuska ja menettämisen järkyttävä peleko iski kun moukari sisuksiin. Typerää joo, mutta kun on aina kaikkensa näitten etteen teheny, huolehtinnu ja hoivannu ja kasvattannu ja rakastannu toisen vanahemman hoijettua ommaa tonttijaan huomattavasti höllemmin patisteluista huolimati, niin on se pirun vaikeeta luottaa ja olla kuin ei oiskaan. 

Mutta ei se auta. Koittaa olla aikuinen, tehä poikaselle seleväksi, että tuen häntä ja ymmärrän. Ja olla rehellinen. Joka suuntaan.