Pitkä syksy ja talavi takana. Jumalavita kuinka pitkä ja raskas. Ja mä tykkään ihan älyttömästi syksystä ja talavesta. Ja tänä talavena oli sitä mun niin hartaasti toivommaa luntaki ihanan palijon. Kohtalon ivvaa vai mitä lie, niin pöörnautin takia jäi nauttimatta tyystin talavihuvituksista. Mutta en ossaa olla siittä kyllä ees pahoillaan. Vaikka oon rypeny ja rämpiny henkisissä mutalilluissani kuukausitolokulla, niin sen kanssa tekemäni työ on huikeeta ja oon päässy elämässäni niiiiiiiiin paljon etteenpäin. Matka on toki ihan kesken, mutta isoja harppauksia oon ottannu ja nyt tuntuu ekkaa kertaa todella pitkään aikaan olo kevyeltä ja on jotensakkii heleppoo olla vaan tässä ja nyt. 

Viikonloppuna oli taas ryhmäterapiaa ja se oli mun osalta tän kevvään viimenen, ku en siihen ens kuun ryhmään pääse. Syksyllä jatkan sitä sitten kyllä. Ja tää viikonloppu oli mulle tosi antosa ja oivaltava ja sitä kautta myös ollooni keventävä. Tuntu se meijän ryhmä ekkaa kertaa jotenki tosi yhtenevältä, siinä ryhmässä oli heleppo olla ja työstää omia juttujjaan.

Käytiin myös miekkosen kans keilaamassa meijän ystispariskunnan kanssa pitkästä aikaa. Ai että oli ihanaa! Käytiin vielä tunnin keilauksen jäläkeen syömässä yhessä ja oli niin huippua, kun ei ollu mittään painostavvaa, ei kiirettä, höpöteltiin ja naureskeltiin vaan. Aivan mahtavvaa!

Se on mun sissäinen aurinkoni alakanu paistaa taas, joten arskat päähän ja naatiskellaan <3