Menihän tuossa jo usseempi viikko oikein keppeesti ja energiaa puhkuen. Sitten tuli näitä tilanteita, jotka on niitä mun kompastuskiviä, joitten kohilla mun tarvii olla tarkkana. Vaikka oon menny asioitteni setvimisessä loikkia etteenpäin, niin silti ne vanahat toimintamallit on tosi tiukassa. Otan itteeni tilanteessa missä ei oo millään tavalla kyse musta, vaan siinä on jottain mikä tullee jostain kaukaa ennen koetusta ja sit reaktiot on ylimitotettu tähän hetkeen. Sivvuutan asian ja siitä keskustelun, painan alas, jatkan yrittäen unohtaa koko asian ja näin väsytän ja masennan itteeni. Teen asioita, joita en itte halua, totteutan vaan toisten toiveita ja sivvuutan samalla omat toiveeni ja haluni ja näin kävelen itte ja annan muitten kävellä rajojeni yli ja tämä aiheuttaa mussa ärtymystä, väsymystä, kiukkua. 

Onneks mä suht noppeesti oon alakanu huomata näitä juttuja, joten en aja itteeni maanrakkoon viikkotolokulla. Tässä auttaa myös tuo mun terapia, viimestään siellä aina hoksaan ittekkin. Siks se onkin niin hyvvää tekevää mulle, kun mun terapeutti antaa mun itte oivaltaa siellä, ei oo vaan jottain mitä joku kaatais mun päähäni. Mä teen sen paranemistyöni ihan itte, terapeuttini tuella ja avulla.

Oon siittä kiitollinen.