Reilu kaks viikkoo menny nyt operaatiosta. Eilen oli eka päivä, kun mun ei tarttennu ottaa yhtään särkylääkettä mihkään kippuun. Viime päivinä ollu kovvaa päänsärkyä, mut eilen ei ollu sitäkään. Tännään on eka päivä, kun oon voinu laittaa päälleni jottain muuta kuin maximekon, eli vyötärön ympärys ei oo ennää niin hellänä ja sietää kuminauhan painauksen. Saikku alakaa olla viimesillään, perjantaina on vika saikkupäivä. Siittä sitten takas duuniin töihin ja normi elloo pikkuhilijaa. 

Päänuppi alakaa olla hyvinnii sinut tän homman kanssa. On ollu hetkiä, kun oon ollu vihanen asialle, oon tuntennu surua, epävarmuutta ja sensemmosta. Mutta oon alusta asti kuitenni ollu erittäin tyytyväinen siihen, jotta mä oon päässy niistä kapistuksista erroon lopullisesti. Ja tietoisuus selekiytynny siittä, että kyllä mä oon Nainen iliman sitä kohtuakin. 

Terapiassa saan käyä näitä juttuja ja oikeestaan ennemminki tähän johtaneita juttuloita sit läpi niin, ettei nää jää kaihertammaan ennää yhtään pitemmäksi aikaa mieltäni. Ja pystyn rentoutuun ja vappautuun, olleen näissähi juttuissa ihan oma itteni terveellä ittetunnolla.

Viime viikolla sain askarreltua ekkaa kertaa sitten viime vuojen häähommeleitten. En oo pystynny loppuunpalamiseni takia tekkeen niitäkkään yhtään koko vuonna. Nyt myös pystyn jo kuuntelleen mussiikkiaki. Eli kuuntelleen sanoja ja melodioita, etten vaan hilijasella radioo. 

Viikonloppuna olin ystikseni häissä. Vesiselevänä irrottelin sen minkä fyysisellä toipilaskunnollani pystyin. Ja lystiä oli ja palijon! 

Että kyllä tämä tässä, pikkuhilijaa ja omalla painollaan mennee hommelit ettiäpäin!