Oon tällä hetkellä tosi väsy. Tuntuu, etten jaksa mittään. Raha-asiat, arki, parisuhe, oma terveys, ammatillinen kuntoutus tai siis sen saamisen alakammaan... Painetta tullee koko ajan joka suunnasta. Tai ainakkii se tuntuu hitokseen siltä. Niinkö mun kroppaa ja päätä painettas alas ja vikuroin vastaan ja nyt alakaa olla voimat loppu siihen hommaan tottaalisesti.

Meillä on ollu miekkosen kanssa aikast nihkeetä viime kuukausina ja riiellään aika ussein. Eilen viimeksi oli tosi iso riita. Ja se riita ittessään sai mun kropan käymään niin ylikierroksilla, että panniikkiahan se sit lykkäs päälle, kun olin ekka koittannu sen pittää poissa hyvän aikaa. Onneks ystävä autto mut siittä hetkestä. Loppupäivän olin aivan tööt. 

Avvaamatta sen enempää itte riitaa tahi mun ja miekkosen välejä, koska en vaan nyt yksinkertasesti jaksa, oon tässä alakannu miettiä ratkasuja tähän tilanteeseen. Sisällyttäen sen tietty kokonaisuuteen.

Terapeuttini heitti eilen hyvän näpyn, et pystysinkö priorisoimaan näitä vallalla olevia asioita ja jättään osan tässä hetkessä taka-alalle, kun voimia on niin hirmu rajallinen määrä. Tai ainakkii miettiin järjestystä ja ajankohtasuutta ylipäänsä. Mille voin tehä mitäki ja mimmosen panoksen tässä hetkessä antaa sille. 

Heti löyty jottain mille oon jo tässä hetkessä tarvittavan teheny, isoja asioita, mutta tällä hetkellä ovat toisten käsissä. Parisuhe on sinällään kinkkerämpi, se on niin iso osa ja toisaalta monivaikutteinen. Onko voimia tehhä isoja päätöksiä tai tosi intensiivistä duunia sen etteen. Onko se miten palijon mun käsissä (normihan on 50/50)... Tässä uupumuksentilassa ei oo järkevää lähtä hätiköimään ja tekkeen radikaaleja päätöksiä, enkä mä kyllä itte henkkoht niin haluakkaan, siis erota, mutta tässä on toi toinennii osapuoli.. Mitä hän haluaa, miten näkkee jatkumon meille. Kävikin semmonen ajatus mielessä, et auttaskohan semmonen niinsanottu taimautti tähän tillaan, vaikka puoli vuotta. Niin, että tiedostettaan tää tilanne tässä hetkessä, sovitaan päivämäärä ny vaikka sinne puolen vuojen päähän, rauhotettas tää meijän liitto isoilta päätöksiltä tuoksi ajaksi ja sit molemmat panostas sen minkä pystyy ja haluaa tänä aikana meille ja sit puolen vuojen päästä katottas taas mikä o meininki. Jos tilanne yhä esim. mulla tämmönen, jatkettaanko taimauttia, jos meno menny huomattavasti huonompaan, mikä ratkasu, onko järkee jatkaa, mikä molemmilla tahtotila.. Jos menny parempaan, voijaanko tehhä yhteinen sopimus, jotta eropuhheet jää kokonaan ja jatkettaan kuten se puoli vuotta ois meille osottannu hyväksi..

En tiiä, tuo ratkasu kyllä vois olla ittelle semmonen hyvä ja mun henkkoht tillaani helepottava. Saisin kerättyä voimia ja tosiaan jakkaa ne niihin ns. taisteluihin, jokka sen just tässä hetkessä vaatii. Toisaalta tuntuu, että parisuhe on kuitenni se, josta mä ammennan ittelleni sitä voimaa (kun se suhe on hyvällä mallilla), et tällä mallilla millä nyt mennään, mä muserrun tän uupumuksen alle. Tartteepa jutskailla miekkosen kanssa siis.

Niin tai näin tuon parisuheasian kanssa, mutta kyllä se vaan kaaoksen keskellä helepottaa, ku stoppaa ja ihan järellä lähtee miettiin mikkä asiat käsillä, mille voin itte tehä jottain ja mikkä on toisten käsissä, mikkä asiat voi oottaa, mikkä ei. Saa sitä konkretiaa ja kaikki ei oo sen mutun pohjalla ja asioijen herättämien tunteitten sekamelskan pyöritettävänä. Järjestys on hyvästä.