Kuinka sitä voikin yhenäkin olla rähmällään, ku eka askel on lähtenny keveneen ja matka edetä? No niin kävi mulle viime viikolla. Yllättävä uutinen vei jalat alta ja jälleen olin uneton, ahistunnu, pääkipuinen ja ahistunnu. Hupsista vaan. 

Vastoinkäymisiä on tässä kuitenki tullu jo tietenki sieltä täältä ja oon ne pystynny handlaamaan kivasti. Silläkin tää takapakki ittessäänki sai mut ahistuun. Eli pienimuotonen mylly pääs lähteen päässäni ja kehossani taas mylläämään. 

Matalapaine vyöry niskaan ja oonki ollu monta päivää tosi väsy. Mikkään ei oo tuntunnu miltään, ei oikeen huvita, en innostu. Oon koittannu joka päivä kuitenni käyä järvessä, oon antannu itteni levätä, oon auttannu poikastani moponsa kanssa, käyny kattoos koiria, mutta myöskin antannu ittelleni luvan levätä, ollu piiskaamatta itteeni tästä olosta.

Ahistus on ollu joka päivä läsnä, mutta eilen sitten purin hieman tuntojani instaan ja faceen parin päivän puntaroinnin jäläkeen. Toin vointini juluki. En kerjätäkseni sääliä, vaan helepottaakseni tosiaan ahistustani ja toisaalta tuomalla vointini ja aatokseni juluki helepottaan kenties jonku toisen vointia. 

Ja taas käviki niin. Sain puhelun melkein heti ja illemmalla vielä muutamalta viestinkin asian tiimoilta. Jaoin jokkaisen kanssa omalla tavallaan tuntemuksiani ja he mulle omiaan ja niin ainaki oma vointini keveni huomattavasti.

Näin on käyny ennenki. En kaipaa sääliä, en etti terapeutteja, vaan tarjoon vertaistukkee. Ja sitä saan tietty ittekkin. 

Tännään olo on jo aavistuksen parempi. Sain kuulla ettei mulla todellakkaan oo aikuisiän diabetestä, sain lekurin kans sovittua asioita, jotka tarttee toimittaa Kelaan ja toisaalta tähän mun vointiini taas paneudutaan hieman tarkemmin. Ystävän kans on tiiossa kenties risteily. Aikast hyviä juttuja jo puoleen päivään mennessä, etten sanois. Niin ja en panikoinu suuhygienistillä, olo helepotti sielläki huomattavasti, kun kerroin rehellisesti, rauhallisesti ja avoimesti mun tän hetken ahistus- ja paniikkihäiriöstä ja hammaslääkärikammostani. 

Että kyllä mä oon täysin vakkuuttunnu siittä, että jokkaisesta kömmähyksestä ja rähmälleen könähtämisestä oppii jottain. Omakohtasen kokemuksen kautta opittua täysin.