Kyllä näin voinee jo alakaa sannoo, jotta arkihommiin oon ruennu pääseen taas kiinni. Ja se lienee hyvä merkki jo sitäkin aatellen, että ens viikolla vihtoista viimein pääsen alottaan sen työkokkeiluni ammatillisessa kuntoutuksessa. 

Päässäni on aika palijon pyöriny terapeuttini viimeks kysymä kysymys siittä millä keinoilla piän ittestäni huolta töitten alettua. Oon kuulostellu viime viikkoina jaksamistani touhupäivien lomassa ja jäläkeen, oon opetellu rytmittään päivääni syömisillä ja levolla, opettelen joka päivä katkasseen kiihtyvää ajatuksen virtaa, turhat negatiiviset ajatukset torppaan täysin ja käännän positiivisemman puolen essiin. Mulla on kummallinen tapa ollu myös käyä päässäni läpi ajatusta, jos mulle just nyt sattuis jottain, niin mitä tekisin. Esim. Jos nyt kaadun ja lyön pääni ja menetän hetkeksi tajuntani, kun oon tässä koiran kanssa lenkillä, mitä sitten tapahtuis. Mitä koira tekkee, kuka löytää mut siittä, soittaako joku apua, mitä koiralle tehhään, minne se laitetaan jne. Näitten kelojenkin katkasua oon nyt hyvin aktiivisesti teheny. Oon alakannu sannoo ittelleni, et hei, sulle ei tapahu yhtään mittään nyt ja vaikka tapahtuu, niin kaikki mennee sittenkin just sillä painolla kun mennee. 

Oon vieläki aikasta säpsy tuolla ulukoillessa, mutta huomaan apua olevan juurikin tuolla ajatuskelojen katkasulla ja keskittymisellä hengittämisseen ja ympäröivään luontoon ja muuhun. 

Opettelen myös olleen ittelleni armollinen muissakkii asioissa. Hyvänä esimerkkinä juurikin nuo syömiset ja liikkuminen, mistä oon aina saanu hyvät ruoskinnan aiheet ittelleni. Herkästi oon urautuvvaa tyyppiä, luon aikatauluja ja hurjia tavotteita eli teen projektia näistä ittelleni. Nyt oon kääntänny aatokseni niinpäin. että pääasia, että liikun ja syön. Hyväksyn, ettei kaikki viikot ole samanlaisia, hyväksyn, että joka viikko en liiku samanmoisia määriä, en samoja lajeja. Pääpaino täysin sillä, että liikun omasta tahostani, iliman pakkoa ja mikä tärkeintä, nautin siittä. 

Sama syömingeissäkkii. Vaikka joka päivä ei ateriat oo huippu terveellisiä, niin se ruokailu on säännöllistä, annoskoot järkeviä ja mahollisimman vaihtelevia, muttei oo katastroohvi, jos usseempana päivänä syön sammaa ruokaa, jos tilanteet niin vaatii. Ja syön semmosia ruokia, joista ei tule maha kippeeksi. Pääpaino tässä ehottomasti se, että saan tunnelattaukset mahollisimman minimiin mitä tähän osa-alueeseen tullee.

Kotihommissa aatoksena se, että teen sillon, kun tuntuu siltä. Oon jo kuitennii huomannu, että vaikka kämppä on aika-ajjoon ku sikolätti, niin silti me pysytään hengissä ja katto on pään päällä. Se hetki tullee kyllä aina, kun sitä jaksaa panostaa enempi. Toki tykkään, että on siistiä ja keittiön ylleensä laitan aamusta jiiriin tahi illasta, riippuen menoista. Toisaalta meillä on keittiövuorotki annettu myös muille perheenjäsenille, mutta tykkään siistimmästä kuin he, niin sillä sitä tullee sit ittellä enämpi puunattua.

Annan ittelleni kiitosta ja kehuja, kun oon jaksannu asioita tehhä, jottain mikkä roikkunnu kauan tai oon jaksannu käyä lenkillä tms. Raipan sijasta kehuja. 

Tämmösillä keinoilla nyt ainakkii vien itteeni etiäppäin ja oon päässy mukavasti arkeeni kiinni.