Eilinen "välienselevittely" on tuonu enenevissä määrin huojentumista ja energiaa ja sitä kauan ootettua onnentunteen lissäytymistä. Toki viime kirjotuksessa mainihtemani muutama muukin parin viikon sissään tapahtunnu tähän vaikuttaa ja yks issoimmista on se, että miekkoseni asetti mut etusijalle ekkaa kertaa pitkiin aikoihin. Monessa parisuhteessa varmaan tääkin on normaali, mutta ei meillä. Miekkonen peru jääkiekkopelinsä ja lähtee mun kaa tännään seminaariin koko päiväksi.

Alakujjaan hän halusi lähtee sinne mun kans, mutta viime viikolla ilimotti, että hällä on peli seminaarin kans päällekkäin ja hän mennee sinne. Suutahin. Petyin. Suljin itteni. Kyssyin parilta ystävältä lähtiskö jompi kumpi heistä, ku liput jo ois. Eivät päässeet. Kerroin miekkoselle tän. Olin aikast kirree ja harmitukseni välitty miekkoselle, joka siitä sit mainihtiki, et tarviiko niin kiristellä. Kerroin rauhallisesti, että kun tämä aihe nyt mua kiristää. Mua harmittaa, koska tää on mulle erittäin tärkee ja ajankohtanen aihe, jonka ehottomasti haluan jakkaa hänen kanssaan, koska koen siittä voivan olla illoo meille parinakin. Ja kun miekkonen yritti sitten jottain muita syitä keksiä perumiselleen, niin totesin, että se on täysin turhaa. Me molemmat tiiettään. että se peruutus on ainoostaan sen pelin takia. Keskustelu käytiin ääniä korottamatta, ihan asia linjalla. 

Oloni helepotti hieman jo heti tuossa, kun sain sanottua sen, että oon kirree sen takia, kun aihe kiristää. Toin sitä agree ulos tuossa totteemuksessa. Olin rehellinen, en kierrelly, en painanu alas.

Hetki oltiin hilijaa ja mentiin ruokakauppaan, miekkonen räpläs kännykkääsä. Kohta se sit sano mulle, että hän on nyt ilimottannu, ettei oo kokkoonpanossa, vaan pyssyy alakuperäsessä suunnitelmassa ja lähtee mun kanssa sinne seminaariin. Ihan eka salamannoppee aatos oli, että totteen kuivasti, että turhaan peruit, en taho ennää sua sinne. Mutta heti tuli salamana ajatus päälle, että elä sano sitä, kun se ei oo totta! Ja sit olin hetken hilijaa, tehtiin ostoksia ja sit pyssäytin miekkosen hyllyjen välliin, kattoin silimiin ja sannoin vaan kiitos ja annoin suukon. Ostokset tehtiin sit loppuun ja elämä jatku. 

Voi vehnäleipä, kuin hyvä ja rauhallinen olo tuli jo sillon! Se myös helepotti jännitettä meijän välillä palijon. Molemmat oltiin rehellisiä toisillemme, molemmat teki aikuismaisesti ratkasujaan ja me hoijettiin se aidosti, iliman mittään taka-aatoksia, kiukutteluja, kiristyksiä, vaihtokauppoja, peliliikkeitä tai mittään ylimääräsiä kommervenkkejä.

Nää voi kuullostaa monesta ihan päivänseleviltä hommilta normaalissa elämässä, mutta mun mennyt elämä on vääntänny nää mun keinot ihan vinksalleen, mahollistaen kumppaninki käyttään venkoilumenetelmiä. Tietty iliman, että se on kovinkaan tietosta, vaan automaatiota. Ja koska nyt sissäänajan näitä uusia keinoja, keinoja mikkä säästää mua ja sitä kautta mun ympärillä olevia ihimisiä, niin väkiselläkin esimerkiksi miekkosenikin oppii näitä parempia keinoja. 

Ja se,että mut asetettaan ykköseksi joskus on mulle ihan uutta, se tuntuu ihan hemmetin hyvältä ja oon sanonu eilen miekkosellekkin, että kiitos tästä hetkestä. Arvostan kovasti tätä elettä. Ja toivon, että meilte tullee tästä seminaarista hyviä keskusteluja, saahaan toivonkipinää isommaksi ja lohtuakin jaksaa taapertaa tää tosi haastava ajanjakso yhessä läpi.

Seminaari on muutens Tragedian Kääntöpiiri, alakaa klo 12 Tampere-talossa. Tuu mukkaan, jos oot nurkilla! Jos et pääse, elä huoli, tapahtuma on myös ens vuonna ja oheen liittyy palijon muutaki. Googlaa ihimeessä!