Tässä on viime viikkoina ollut taas pientä herättelyä tässä äiti-roolissakin. Esikoiseni on siis nyt ysiluokkalainen ja hänen murrosikänsä on ravistellu meijän perhettä tässä jo reilun vuojen verran. Mittään suurempia ylilyöntejä ei oo ollu aiemmin, pääsääntösesti ravistelut on liittynny kaikki poikasen ja miekkosen välleihin. 

Nyt sit tuli eka tämmönen valehtelu eli kertoi menevänsä yhelle kaverille yöksi, mutta menivätki pienellä porukalla ihan toisen luo. Tähän ei liity muuta, mutta kun tästä jäi kiinni, niin keskustelu paljasti myös tupakanmaistelukokkeilun aiemmin tapahtunneeksi. Lieviä juttuja sinänsä, täysin mennee mun käsitykseen teini-iästä. Tottahan tähän yökylläilyjuttuun nyt liittyy epäluottamusta, aiemmin oon kuitenni pystynny luottaan poikasen sannaan, enkä siks oo kyttäilly koko ajan menemisiä. Jouvun nyt pikkasen tiukentaan rajoja, se on selevä. Poikanen ymmärtää tän hyvin kyllä. Oon siittä onnellinen, että vaikka tämmöstä nyt töppäilikin, niin silti meijän välit on sevverta hyvät, että keskustella pystyttiin taas iha asiallisesti.

Enemmän mulla huoli nouseekin ekasta tyttöystävästä. Eka se herätti vähän kauhunsekasiaki tuntemuksia, ku ilimotti, että seurustellee nyt. Hienosti kuitenni tähännii liittyvistä asioista pystyttiin sit juttelleen siinä kohtaa, kun poikanen itte otti asian puhheeksi ja nyt on poikanen avvoimesti mulle kertonnu omasta heränneestä ahistuksestaan tytön seurassa. Tyttö selekeesti on tosi ihastunnu poikasseen ja semmosta hippasen takertuvampaa sorttia, tykkää kyhynätä iholla kokoajan ja suunnittellee yökylläilyjä ym. jo heti alakuun. Tässä sitä saaki sitte olla itte tarkkana mitä sannoo ja miten neuvvoo. Pittää pikkasen hillitä ihteesä ja antaa kuitenni poikasen itte pähkäillä asiansa. Se on hänen eka tyttöystävänsä, hänen ihka eka parisuhteensa. Äitinä tarttee vaan mulla toivoo, jotta poikanen ossaa toisaalta pittää puolensa, mutta myöskin ossais antaa toiselle mahollissuuen. Rehellisyyttä ja avvoimuutta oon korostannu, jotta nää ne on ne tärkeet elementit, ihan tuolla teinirakkauessakkii. 

Äitinähän nää herättää monenmoisia fiiliksiä. Se,että tosiaan annan tillaa ellää sitä nuoruutta, painostamatta, päsmäröimättä, mutta kuitennii asettamalla yhä sopivasti rajoja ja vastuuta. Piän pahimmat mölyt mahassani, en puutu ihan kaikkiin asioihin, oon valamis keskustelleen sillon, ku poikaset keskustelukaveria tartteevat. Käsittelen omat haikeuen tuntemukseni niin, etten ahista heitä. 

Vaatii aikalailla ittehillintää monessaki kohtaa mulla, ihan hyvvää tekkee ittellenikin kyllä. Ohan tää mullekkin kasvunpaikkaa, äitiroolini muuttuu rinnalla kävelijästä takatueksi pikkuhilijaa.