Kylläpä oliki väsy moisen hekumahetken jäliltä. Kaikki se paine, ahistus ja jännitys ja näitten kans seleviäminen ja myöskin sen energialattauksen jysähtäminen päällensä, aiheutti kyllä parin päivän tarpeen ihavvaan levätä. Oon touhunnu vaan voimieni sallimissa rajoissa. 

Mutta kuinka voikaan tulla hyvä fiilis tämmösestä kokemuksesta. Laitoin kokemuksestani päivitykset myös sometileilleni ja niitten saama huomio on ollu huikee. Oon saanu tosi monta kannustavvaa kommenttia, kehuja rohkeuestani ja muutenki tsemppejä. Kyllä se vaan tuntuu ihan hitokseen hyvälle. Vaikka päivitykseni on lähinnä ittelleni tarkotettuja, eli muistutuksena ittelleni ja konkretisoijakseni ittelleni tapahtunneita asioita, niin en toellakkaan kiistä etteikö huomio hivelis ittetuntoonikin. 

Rakas ystäväni, joka oli esitystäni kattomassa, sanoi nähneensä lavalla ja sen jäläkeen taas sen "vanhan minän", joka on rempsee ja rohkee. Ihana oli kuulla se. Koska siltä mustakin sunnuntaina tuntui. Että kaiken tän paskakerroksen alla on MINÄ.