Se on kuulkaas nyt niin, jotta mä oon ylittänny yhet issoimmista peloistani eilettäin! Tanssin ylleisön eessä burleskiryhmäni kanssa täyelle salille!! Oli kyllä nyt sit niin hienoo ja mahtavvaa kaikin puolin, ettei mittään rajjaa. Oon niin ylypee ittestäni!

Tuli todistettua ittelleni ja monelle muulle, jotta täältä lähtee yhä ja edelleen. Oon elämässä kiinni ja haastan itteeni ja voitan pelekojani ja ylitän rajojani itteeni kuunnellen ja parannellen. Osasin tehhä tästä ittelleni ihan huikeen kokemuksen ihan jäätävästä pelosta ja jännityksestä huolimatta. Iso kiitos on kyllä myös ryhmäläisille ja meijän opelle. Luottamus kanssa ihmissiin toi rohkeuelle ilmaa siipien allle totteuttaa tää syksy ja sen huipennuksena eilinen esitys.

Ihanaa todistaa ittelleenki, etten mä oo minkään paniikki- tahi ahistusdiagnoosin vanki, en uupumukseni uhri, enkä vanahojen huonojen kokemusteni orja.  

Tää kokemus oli just tähän hetkeen ihan parhain. Tällä kokemuksella ja muistolla todistan ittelleni tulevina vaikeina aikoina ja hetkinä, että se tunne ja ne pahat hetket on täysin voitettavissa ja pahin vastustajani oon minä itte. Se oon myös minä ihan itte, kuka minut tästä kaikesta saa toipummaan, ne avvaimet on mulla.

Aamutuimaan ajatuksiini nousi uusi motto elämälleni tähän elämänvaiheeseen: "Kun elämä murjoo moukarilla päähän, mä ammun tykillä takasin." 

Adrenaliinia ja euforiaa ja onnea ja ylypeyttä. Siinäpä ne päällimmäiset tuntemukset just nyt.