Kävin äskön sellatteessa paikassa joka sai mut vallan haltioitummaan. AIvan uppee vanaha maatalopihapiiri, jossa asuinrakennus ihana vanaha hirsitalo, pihapiirissä monta vanahaa piharakennusta. Ja aivan järven rannassa, ympärillä kallioo, peltoja ja palijon puita. Naapureita siellä täällä, muttei yhtään ihan lähellä. Ei ison tien vieressä. Kun ajelin siihen pihhaan mun sisuksissa jo väänteli sillai ihanasti ja mielen valtas vaan haltioituminen siittä paikasta. Voi kun joskus minähi pääsisin moiseen paikkaan asumaan....

Se on mun pitkäaikasin ja hartain haaveeni ollu jo iät ja ajat. 

Tommosessa paikassa oisin halunnu mun poikieni päässeen kasvaan isoiksi. 

Mä haaveilin tommosesta paikasta jo lasteni isän kanssa ja aikaan. Kun hänestä erosin mietin pitkään oliko se meijän unelma vai saanko erosta huolimatta unelmoija samasta asiasta. Tietenkin saan. mutta mun oli tuokin haave mietittävä sillai uusiksi, jotta se on mun oma ja mun itte totteutettava. 

Tää on myös semmonen haave, jota oon tässäkin liitossa haaveillu. Mies ei vaan oo niin innostunnu ollu, että kyllä se on se mun haave vaan ollu. Mut hänen kanssaan se oli muokkautunnu haaveeksi omasta mökistä...

Nyt mä taas teen muuttoo asuntoon, joka on vähän niinkö pakon sanelema. Kiva paikka, pääsin sitä eilen kattoon. Pääsen lähelle vettä, on maantasalla ja rauhallinen sijainti. Tässä on vaan se, että mä aattelin tästä nykysestä pääseväni totteuttaan tuon unelmani eli seuraava koti ois ollu siellä maalla. Mut toisin käy. Kyllä se harmittaa, en lähe olleskaan kiistään.

Me on tuon miehen kans haaveiltu yhessä Norjan reissusta, sen piti olla meijän häämatkan. Se jää totteuttamatta. Yhessä siis. Toki mä haaveilen siittä nyt yksikseni ja aion sen kyllä totteuttaa omalla tavallani. Mun on sekin vaan unelmoitava uusiksi, niin että mies ei liity siihen millään tavoin. 

Se on kuitennii varmaa, että unelmoin jatkossakin ja haluan unelmiani totteuttaa. Vaikka näitä saa uuelleen unelmoija ja miettiä ja siirtää ja niinpoispäin. Unelmoin, suunnitelen, haaveilen. Ja totteutan. 

Jore joskus laulo, et Haaveet kaatuu... Niin tekkee, mutta ne tarttee vaan kammeta uuelle jalustalla uuelleen. Näin se vaan on.