Oon varmaan jotennii poikkeeva, kun en ahistu tästä nykytilasta. Ja en tarkota, ettenkö ottas tosissani tätä. Kyllä toimin annettujen ohjeistusten mukkaan parhaani mukkaan, en ehhoin tahhoin toellakkaan halua olla osa tartuntaketjua missään kohtaa.

Musta on ihanaa, kun joka paikassa on vähemmän porukkaa, en tykkää väkijoukoista. Musta on mukavaa, kun maaliman kiireet on vähentynny. Tekkee hyvvää ottaa vähä hilijasemmin ittekullekkin. Mua ei ahista mahollinen tuleva työttömyys. Aina ennenkin asiat on niilläkin osin lutviintunnu, en eppäile hetkeekään etteikö nyttennii niin kävis. Mua ei ahista tai pelota mahollinen korona-tartunta. Jos sairastun, niin sit sairastun. Toki teen kaikkeni, etten sairastu, mutta jos siittä huolimattaki näin kävis niin sit se on niin ja elettävä sen mukkaan. En pelekää poikastenikaan puolesta. Ihan nuista eellä mainituista syistä. Tiiän mun mummun ja ukin kuuluvan riskiryhmään ikänsä vuoksi, mutta myös sen,että he tekevät kaikkensa kans, etteivät sairastuis. Kuolemmaa en pelekää. Se on se elämisen ohessa ainoo pakko tässä taivaltamisessa maan päällä. Me kuollaan kaikki joskus. Mieluummin toki myöhemmin kuin aiemmin. 

Alakuvuojen paskat kokemukset koen olevan yks iso syy miks oon nyt näin hyvässä jamassa itteni kanssa. Epätietosuuen sietäminen, hetkeen keskittyminen, oman elämäni faktojen tiiostaminen. Nää kaikki varmana auttaa nyt. 

Kotia oon tällä viikkoo saanu laitettua mukavasti, alakaa tuntua ihan omalta kodolta tää. Ulukoilua oon harrastannu koiruuen kanssa tutustellen uusiin huudeihin usseempaan otteeseen. Yökylläily oon pari kertaa Miekkosen luona. Oon myös vaan ollaöllötelly. Kohta alan leipomuspuuhiin mun ja poikasten iloksi. 

Kaiken kaikkiaan mun elämä on just nyt oikeen hyvä. Kaikkine puutteineen päivinneen. Minusta on kiva olla minä.