Hassua, kun tuli eilen illalla kirjotettua tuo edellinen teksti just ennen ku alloin nukkuun, niin nyt yöllä nuo asiat sitten on muhinu alitajunnassa ja aamulla hetikö herrää, ni tullee ahhaa-elämyksiä ja sormet syyhyy näppäimistölle siittä heti kirjottaan. (Näitä ahhaa-elämyksiä herrää usseemmin ton oman henk.koht.-päiväkirjan kanssa, ku siihen kirjotan vaan, kun oon sit ruppeemassa siittä nukkuun. Se on se päivän viimesimmän aatoksen ylöskirjaaminen ja ulostuleminen ja koko homman pointti tyhyjätä päätä ja saaha nukutuksi)

Eli tän aamun oivallus on yksinkertasuuessaan RAJAT. Niitähän mä tolla äärimmäisyyksistä toiseen heivauttelulla haen. Jotta pääsen joskus sinne kultaselle keskitielle. RAJAT on se mitä mun tarttee opetella tässä työstään. Niin sitä miten menen ja olen toisen lähellä, eli kunnioittaen Miekkosen rajoja ja toisinpäin se, että henkisellä puolella omalle kohalle se, että mä piän huolen mun rajoista, että tulen saamaan arvostavvaa kohtelua toisen puolelta. Ja tuohon voin vaikuttaa mun omalla käytökselläni, että vedän selkeet rajat, kerron kun tuntuu pahalta, mikä hyvältä, sanotan ja elän sanojeni mukkaisesti, oon rajoissani selkee. Oon ittelleni rehellinen mitä mä tartten tunteekseni oloni hyväksi, rakastetuksi, halutuksi. Miekkosen pohittava omalla kohallaan sitten, kuinka voi sitä mulle antaa, niin että se tuntuu hänen puoleltaan hyvältä. Kuinka paljon voi molemmat tulla toista vastaan. Ja sit aika näyttää tässäkin, et onko se lopputulema molemmille hyvä, vai ollaanko me väärät tyypit toisillemme perustuslaatusesti.

Tuohon eilisseen kirjotukseen tuli välitettyä tuota ajatukseni virtaa, jossa huomaan vahavasti nousevan nuita vanahoja juttujani pintaan juurikin nuitten olettamuksieni vuoksi. Olettamukset on ne vanahat ummehtunneet löyhyt menneisyyestä ja koettujen juttujen tuomia pieruja. 

Jotta voin antaa uuen tillaisuuen tälle rakkauelle, mun on päästeltävä nuo pierut ulos. Ettei ne kerrää kaasua sisuksiini ja räjähtele miten sattuu ja tee mulle kipuja ja huonoo olloo. 

Tänkin tiiostaminen helepottaa. Mun käytökselle on joku oikee syy. Ja kuten ennenki, tän tiiostaminen ärsyttää myös. Helevettiäkö ne tähännii vaikuttaa?! Vielä? Yhä? Eikö ne voi jo mennä pois??? Vee ja Pee ja...

Mutta niinkö aikannaan röökinpolton lopetettuani, mun piti kärvistellä jokkainen tilanne missä olin aiemmin polttannu, ni omalla tavalla läpi niitten etteen tullessa. Niitä ei voinu etukätteen käyä läpi, vaan uuestaan ja uuestaan käyä keskustelu ihteni kanssa, että poltanko vaiko enkö. Ja niivvaan oon jo 16 vuotta ollu polttamatta. Niin nyt meen tilanne kerrallaan nää keskustelut ja oivaltamiset läpi, jotta aaveet kaikkoo mielestäni pois.

Että tämmöstä oivaltamista tähän aamuun.