Oiskohan tuo aika alakaa totteuttaa ommaa ajatusmaalimaansa ihan ittekkin? Taas saikulla, taas yövalvomisia, taas terveyellisiä ongelmia, taas huomaan olevani jotensakkii väärässä paikassa. Onko aika alakaa astella sinne minne itte oikeesti tahon vai jatkanko tätä järkevyyttä ja kuhan-nyt-jottain-meininkiä yhä vaan rikkomalla itteeni sieltä sun täältä?

Nii-in.. Kaikkia muita tuen ja tsemppaan kuuntelleen syäntään ja lähtee rohkeesti toteuttaan itteensä, oli se sitten työjuttuja taikka mitä vain. Jotta oisivat onnellisia, saavat onnistumisen kokemuksia, löytävät ittensä oikeesta paikasta ja saavat elämäänsä sellasta sisältöä kuin tahtoovatkin, elävät elämäänsä.

Jumatsuikka. Mulla on tää kaikki tieto ja kokemus. Mulla on parin päivän päästä uus vuosikymmen mittarissa. Voisinko jo antaa ittelleni ihka oikeen mahollisuuen olla minä? Joko mä oisin tarpeeksi venkoillu näissä elämäni verkoissa hiertymähaavoineni, kipuilujeni ja tuskastumisieni kanssa?

Niin... Jokohan..

Voisinko jo alakaa luottaa itteeni ja ratkaisuihini, olla jo tarpeeksi rohkee? Kuultuani todellakin eri alojen ammattilaisia, ystäviä ja tuttavia ja heijän korviin suunnitelmani ja haaveeni ovat täysin järkeenkäypiä ja tavoittelemisen arvoisia ja mun näkösiä. 

Kuten tuossa yks yö tällä viikolla valvoessani aamuyön pitkiä tunteja ittelleni toipumisartjournaliini kirjotin:

"Haaveeni, joka odottaa toteuttamistaan. Koska jos ei nyt, niin milloin? Koska jos en minä, niin kuka muu muka? ...toteuttaa mun haaveet... <3"