Kyllä, näinkin voin asian ilimasta. Se,että toisessa hetkessä tunnet sisimmässäsi, kuin hyvältä tuntuu tehhä oikeita valintoja, kertoo rohkeesti mitä haluaa, osallistuu avoimin mielin erilaisiin luoviin juttuloihin ja uskaltaa jakkaa muille tekeleitään. Ja sitten toisessa kohtaa se jokin luovatoiminta onkin sellainen, jossa tää illuusio omasta kykeneväisyyestään romahtaa ja seuraava hetki, kun ulkopuolinen ammattilainen kertoo jo tiedostamasi viat kehossasi ja tajuat kuinka asiat tosissaan on ja matka pitkä parempaan. Kun toisessa hetkessä iloitset alkavvaa psykoterapiaasi ja toisessa oot musertua tunteeseen, jonka äitisi saa sulle aikaseksi. Kun kotona asiat näennäisesti on ok, kun on keskusteltu ja oltu lähekkäin ja seuraavassa hetkessä istut autossa pakkasessa sappikiehuen ja kattelet kun vissypullot ja tacokuoret lentellee auton ulukopuolella... 

Niin, oman olemiseni sietämättömyys. 

Otan nää myllerrykset niin, että ne kuuluu tähän muutokseen. Niin omat kuin ympärilläni olevienkin. Kaks askelta etteen, kolome taakse.. Pettymystä, uutta toivoo, helpotusta, haparoivia askelia, kömmähtelyä... Perille päästään. Joskus. Tai ainaki sinneppäin.