torstai, 10. tammikuu 2019

Olipahan jännää...

...nimittäin tulin juuri c1-ajokortin teoriakokkeesta. Ykkösellä meni läpi, jes! Olin varannu ajan vaan niihin paperijuttuloihin, mut sattuin sit kysäsees, et oisko mahkuja päästä teoriakokkeeseen samointein ja sehän passas. Ja ennen sitä en jänskänny yhtään, mut samalla sekunnilla, ku avasin asiasta suuni, tupsahti tuhat perhosta massun pohojalle. Alakuun tuntu etten tajjuu mittään mitä siinnä alakuohjeistuksessa sanotaan ja aatelin, et voe helevettiläene, perseelleenkö mennee jännityksen ja keskittymisvaikeen takkii, mutta läpi mänt et pöllähti.

Se o vaan niin hassua, kuin sitä jänskää nuita tilanteita ja vaikka tietää, että kaikki mahkut on läpipääsyyn ym., ni silti pittää alakaa jännäilee. Pölijähän sitä sillä(kin)lailla on, ei sille voi minkään. Tuo keskittymisvaikee hankaloittaa kans, mutta oon huomannu, et kun pääsen vauhtiin, muistan hengitellä ja niin poispäin, ni kyllä se siittä aina lähtee suttaantuu asiat.

Nyt sit sain sumplittuu ajotunneille ja -kokkeeseenki ajan. Sitä vaan tarttee ny viel hetki venata, ku ei meinant aikataulut käyä yksiin autokoulun kanssa, mutta sit sieltä se heppu soitti mulle ja saatiin kuin saatiinki yks aika mätsään tästä kuusta. 

Mutta kyllä vetiki vätystynneeksi nyt, ku sai tommotteen jännähomman alta pois. Voi taas olla rauhallisemmin mielin ja illalla avantoon poikasen kanssa lisärentoutusta saamaan.

JES! Tudei is ö gud dei!

sunnuntai, 6. tammikuu 2019

Millä viiliksillä uuteen vuoteen?

Ittellä vuosi alakanu ihan jees, pääsin viettään vähän vappaapäiviä, jokka tullu todella tarpeeseen. Kotona jottain saanu värkkäiltyä, on oltu muksujen kanssa luistelemassa ja pulukkamäessä. On hienoo, et teinit vielä lähtee. Esikko kävi rippileirillä ja kottiutu sieltä eilettäin kippeytynneenä. Kuumetta ja sen semmosta. Kovin nuupahtanneen olonen kaveri. Mutta ohan ollu intensiiviset päivät hällä siellä. 

Salilla oon käyny ja kalenterriin ihan merkannu työvuorojen mukkaan seuraaville viikoillekki salikäynnit valamiiksi. Hyvillä viiliksillä sielläki oon teheny. En tästä mittään isompaa juttua oo teheny, liikun ja teen siittä ruttiinia, jotta se taas tullee ihan luonnostaan. Ja ekkaa kertaa tää tuntuu päänupissaki siltä, että ei oo tarvetta ottaa alotuskuvia, alotusmittoja, asettaa heti hirmusia tavotteita janiinedelleen. Tavotteet on olemassa, mutta meen nyt askel kerrallaan. Eka tavotteeni on saaha salikäynnit vakkiintummaan eka 2 kertaa viikkoon ja nostan sitten kolomeen. Aika näyttää miten aktiiviseksi ja monipuoliseksi taas saan liikkumisharrastukseni. Niinkö aikasemmin se oli. Joulupukki toi aktiivissuusrannekkeen, se on mukava buustaaja.

Miekkosen kanssa mennee ihan mukavasti. Nahistellaan ehkäpä jopa vähemmän kuin ennen ja kyllä meillä on mukavasti aatokset yhenmukasesti etiäppäin. Viime vuonna oli isompia kuoppia, mutta loppua kohti tassaantu. Enämpi yhteistä tekemistä, sitä mä kaipaan kovasti. 

Mutta oikein on positiivset aatokset tätä vuotta ajatellen, elämäntuntusta ja omannäköstä tästä varmasti tullee.

 

torstai, 27. joulukuu 2018

Vielä täällä

Huppistakeikkaa, kun on taas aika vierähtänny. Mulla oli tuossa tietsikkaongelmaa reilu kuukausi ja nyt töissäki jatkuvasti, ni ei oo ollu energioita taikka aina mahkujakkaan naputella.

Joulu on nyt vietetty ja sain olla nelisen päivää vappaillaki. Vappaapäivät ollu kortilla koko syksyn ja sen kyllä omassa jaksamisessa huomaakin. Sit mulla oli tuossa marraskuulla kova lentsu ja tuntuu, etten oo senkään jäliltä omakseni pallautunnu. Tarvinnee työterkkaan suunnitella menevänsä tässä, jos ei oikeesti ala vointi koheta.

Meillä oli tuossa kans töissä työilimapiirionkelmata, pienessä porukassa tollatteet tuntuu hyvinni noppeesti. Omalla kohalla tuntemukset kävi sietämättömäksi ja pistin sit pomon pittään  meille vähä henkilöstöpalaveria. Palaverissa saatiin sitte puhua suut puhtaaksi ja hommat muuttu taas hieman selevimmiksi. 

Että kyllä se elämä muistaa aina tuota negatiivista ja raskaitakkii juttuja etteen heitellä. Pääasia lienee kuitennii, että itte ei jää halavaantunneena niitten alle tai ylipäänsä jää siihen myllyyn pyörimmään mukana. Taito osata irrottautua tollatteista, ottaa ehken hitusen perspektiiviä ja tehhä tarvittavia muutoksia tahi toimenpitteitä, jotta asiat selekiintys. Asia, jota oon tän vuojen aikana opetellu ja opintie jatkuu. 

Jos ei aina tiiäkkään mitä sitä elämältään tahtoo, niin se on jo etteenpäin pitkästi, ku tiedostaa mitä ei ainakkaan taho.

 

perjantai, 19. lokakuu 2018

Yksin yksinäinen vai onnellinen?

Oon nyt pitkästä aikaa ihan kissan kans kaksin kotona. Koirat on hoijossa ja muu perhe anoppilassa. Ja mitä mä teen? Kattelen ruudusta ohojelmia ja nyt näpyttelen tätä retroperjantaita kuunnellen. Kynttilät pallaa, muuten on kämppä pimmeenä. Pitkä puhelu ystiksen kanssa pitkästä aikaa höpöteltynä. 

Mietin alakuillasta, että pitikö tuota lähtee kaljalle. Mä en siis todellakkaan harrasta mittään kalijalla käyntiä, ikinä. Ylleensähhii alkoholi on jääny vuosi vuojelta vähemmälle nauttimiselle. Mut tulipahan ny mieleen. Vai pitikö tuota lähtee pitkälle kävelylle ittekseen syysyöhön? Vai pyytää joku kyllään tahi kyssyy joltakulta saisko heille mennä kyllään? Oisko hyvä lähtee ihimisten ilimoille vai olla kotosalla? Ja jos jään kottiin, niin siivotakkii pittäis ja tehhä sitä ja tätä. Nyt ku kerranki on kämppä tyhyjänä.

Koen monesti olevani yksinäinen ja ulukopuolinen, toisaalta nautin hirveesti olla ihan ittekseni omien ajatusteni kanssa. Välillä nousee aatoksena kuitenni pintaan,et jätänkö mä elämättä? Ku mä en lähe baariin, en ehottele kellekkään mittään yhessä tekemisiä, en lähe ihimisten ilimoille. Mut ei mua kiinnosta tällä hetkellä lähtee mihkään meluseen kapakkaan. En jaksa lätistä kenenkään kanssa sen enempiä. En just tännään. Ja koska tiiän, et tää harvinainen hetki olla yksin kotona pelekkä kissa seurana, on vaan tää yks ilta,yö ja aamu, ni en mä sitä halluu oikeen hukata juoksentemalla tuolla jossain. Ku oikeestaan kaikkee mä voin nuista aikasemmin miettimistäni tehhä kyllä sillonki, ku täällä on muuta väkkee kotona. Ainoo mitä en voi on justiisakkii just tää ittekseni kotona olosta nauttiminen. 

Että niin. 

Just nyt. Tässä hetkessä. Mä teen just sitä mitä tahonki. Oli kuka muu mitä mieltä tahansa. 

 

 

perjantai, 12. lokakuu 2018

Perjantaiviilis

Pitkästä aikaa mulla on perjantaiviilis. Vajjaa tunti sitten pääsin iltavukista kottiin, tää viikko menty ma-pe töissä, eessä viikonloppuvappaa. Nyt makkaan sängyllä, vierellä 2 tanskandoggia, karkkii, suolatikkuja, konneella soi nettiradiosta Retroperjantai ja näpyttelen tätä. Mukelot makkaa alakerrassa leffaa töllöttäen, miekkonen pellaamassa kiekkoo. Tanssijalakaa vipatuttas, mutta olo ei oo levoton. Tässä on hyvä, just nyt ja näin.

Mieltä lämmitti miekkosen pojan kommentti hetki sitten:"Sähän oot tosi pirtee. Miten oikeen jaksat, ku oot ollu pitkän päivän just töissä?" Niin... Ei oo montaa kuukautta, ku oisin ollu ihan rättipoikkivätystynny työpäivän ja -viikon jäläkeen. Terapia ja pari tärkeetä ressin- ja henkisen paskalastin tiputusta lähiaikoina on saanu mun olloo huomattavasti paremmaksi. Ja muutama viikko sitten alotettu elämäntaparemontti on tehny jo nyt tosi hyvvää. Ja tuntuu tosi kivalle, ku tää muutos huomattaan. 

Tästä on kiva jatkaa. Terapijjaa, elämäntaparemppaa, kohti tulevia huomisia.

  • html


    Tampere hierontaa