keskiviikko, 15. marraskuu 2017

Haikeus

Eilen illalla se sitten tapahtu. Se, ettei mun esikko halunnu, että annan hälle hyvänyönpusua. Vielä sain selekää hipsuttaa ja sannoo hyvänyöntoivotuslitaniani ja halaus oli ok, mutta on kuulemma jo niin iso, ettei pusua saa ennää poskelle antaa. 

Tuli kyllä niin haikee olo. Vaikka oonhan mä osannu sinällään oottaa tätä päivää ja hienosti mun esikoinen on tän äitiä aatellen hoitannu, ku pikku hilijaa vuosien varrella halunnu hyvänyöntoivotusrutiineja lyhentää ja aina vaan nätisti todennu mulle, jotta "äiti, mä oon jo niin iso poika, etten tartte/halua ennää tätä juttua tähän". Hän on niin kultanen ja ajattellee asioita palijon muittennii näkökulumasta. On ollu aina semmonen. Ja tottahan mä ny häntä kunnioitan ja hänen toiveitaan.

Mutta empä minä sillekkään mittään maha, että nää jutut kirpassee ja vettää mieltä haikeeksi. Totuttelua ja kasvamistahan tää on ittellekkii, jotta poikaseni kasvaavat ja halluuvat enempi ommaa tillaa monella tavalla. Nää on luonnollisia juttuja ja silla asenteella hoijan. Oon toki kertonnu miltä musta tuntuu nää muutokset, mutta sillai nätisti ja aikuismaisesti, iliman sen suurempaa numeroo tekemättä. 

On mulla onneksi tuo kuopus, no vuotta nuorempi kuin esikoinen, ja hän tullee aina vuojen näissä juttuissa perässä. Mut oon mä hänestäkkii huomannu, että alakaa murkkuikä nostaa päätään ja tietynlaista ettäisyyttä ottaa hänki jo. Niin ku tietty pittääki. 

Silti. On ne mun omat rakkaat poikaset, nyt ja aina <3

perjantai, 10. marraskuu 2017

Kirijotuslukko

Mullon kirijotuslukko päällänsä. Oon avannu tän blogin monen monta kertaa, ku halluisin jakkaa ajatuksiani ja tuntemuksiani täällä. Kun on niin kamalasti päänsisällä asiata mikä pittäis saaha juluki ja on vielä enemmän tuntemuksia mikkä pittäis saaha suollettua ulos. Mutkun.

Tyhyjä sivu, käet näppäimistöllä, päässä monen monta aihetta. Mutkun. Ei tuu ulos.

Ei irtoo. Ei irtoo ei niin yhtään mittään. Turhauttaa. Vituttaaki. Miksei sitä tekstiä ny tuu?! Tekstin syytämine tähän ruuvulle selekiyttäis tätä helevetinmoista kaaosta mikä on mun sisuksiini iskenny häitten jäläkeen ja jäätyäni työttömäksi kottiin. 

Vituttaa tääki naputtelu, ku vasurin keskari murtu pari viikkoo sitten koiralenkillä ja vielä pittää pittää tuota kättä paketissa osittain viikonpäivät. Tökkii tuo töppö helevetti näitä näppäimiä miten sattuu. Keskeyttää jukoliuta hyvät naputtelut jatkuvvaan.

Kattellaan millon alakaa lohkeemaan taas sanoja ulos. Toivottavasti pian.

 

perjantai, 13. lokakuu 2017

Erityisherkkä erityisen herkillä

Mä voisin maata sohvalla päivät pitkät, voisin ollavvaan. Mä oon ajanu itteni ihan piippuun taas. Mun aistit ja kroppa huutaa punasella, mä tarviisin hilijasuutta ja ommaa aikaa. Ollavvaa. Ladata akkuja. Maadottua. Mut emmä ny voi. Mun tarvii olla skarppina vauvakoiran vuoksi. Mun tarvii huushollata. Mun tarvii olla aktiivinen työnhakija. Mun tarvii. Kukkaan ei ymmärrä tätä tillaa. Sit kuitenkin, mun tarvii käyttäytyä kuin mä en olis uupunu, väsyny, yliherkillä, tunteet ja aistit ylikovalla käytöllä. Koska kukkaan ei ymmärrä. "Aina sä oot väsyny" Aina sä oot sitä ja aina sä oot tätä" tai "no perheellisen elämä on tuommosta, ei se ennää montaa vuotta kestä..." Joo, ku siittähän tässä olikii kyse. Emmä seleviä niistä vuosista, jossemmä pääse nollautuun niinku just nyt. Mitä mä en pysty. Kun mun pittää sitä, ja mun pittää tätä. 

Argh!

tiistai, 26. syyskuu 2017

Tahdon

Meijän päivä oli viime lauantaina. Ja mikä täyellinen päivä se olikaan! Eikä tullunna maalimanloppua, maalima järisi muista syistä ja siittä synty meijän avioliitto. 

Onnenkyyneleitä vuodatettiin monen silimäkulumasta, nauru raikas ja onnellissuus ja rakkaus loimusi joka suunnalta. Tunnelma oli niin kuvvauksissa, kirkossa kuin juhulapaikallakkii ihan huikee, rento ja välitön.

Sanat ei taho riittää kuvvaileen. Se tunne on mun syämmessä, mun miekkoseni syämmessä.

Ohan tässä jo taivallettu 3,5v yhessä ja suurin osa tuostahi ajasta saman katon alla, mutta kyllä tuo päivä, ne kaikki sanat ja teot ja tunne, vahvisti tän meijän jutun ihan uusille kerroksille.

Mä todellakin TAHDON <3 

maanantai, 28. elokuu 2017

Uusi syksy alkamassa

Onpa kesä hujahtannu ihan siivillä. Oon koko kesän ollu töissä, vaihoin kesäkuussa kesäduuni paikkaa ja oon vielä syyskuun loppuun tuolla. On ollu ihan huippu paikka ja oisin ikionnellinen, jos saisin tuolla jatkaa. Käytännössä se ei oo mahollista, mahikset kuitenkin talossa jatkamisseen on. Tosin sijaistentarve vähenee ihan olemattommiin lomakauen jäläkeen ja meitä kesämiehiä/naisia on paljon...

Mut en oo jaksannu asiasta ny liiemmin ressailla, on ollunna nyt niin tapetilla nuo meijän vajaan kuukauen jäläkeen piettävät häät. Ihan älyttömästi hommaa, vaikka alotettu on ajoissa, ni tosi paljon hommaa vielä.. Tuntuu, ettei mittään muuta elämää ennätä mitenkään elämään. Ja näinhän se tietty onkin. Vauhti vaan kiihtyy näillä vikoilla viikoilla. Toivottavasti saahaan kaikki tehtyä mitä on meinattu. Tietty maalima ei siihen kaaju, jos kaikkia näpertelyjä ei saataskaan, mutta kyllä yritän saaha kaikki väkerrettyä. Huomenna tullee apukäsiä heti aamusta, ni pietään pikkutalkoot siinä aamupäivällä. Nää tehohyökkäykset on aina ilonen buustaus tähän pakertamisseen.

Ja torstaina meen hääpukuani sovittaan korjausten jäliltä. Hippasen jänskättää, mutta luotto on putiikkiin. Ja niin olemattoman pienillä korjauksilla tartti tehhä, et sinälläänhän turhaa jänskättelyä. Kengät tarviis alakaa jostain taikoon... Syyskuun lopulla ku ei ehken avojaloin kandee käppästellä XD

 

  • html


    Tampere hierontaa