maanantai, 24. huhtikuu 2017

Pikku hilijaa takas elävien kirjoihin

Nyt vasta alakaa pikkuhilijaa tuntua siltä, että joskopa tästä vielä henkiin herätään tästä ittesä piippuun ajamisesta. Nelijä viikkoo tässä on vierähtännykki. Salireenit alotettiin uuestaan viien kuukauen tauon jäläkeen viime viikolla miekkoseni kanssa, oon saanu käytyä hyvästi lenkillä, ruokapolitiikkaki on taas mallillaan ja kroppa alakaa toimia suht normaalisti, tai ainaki on palautumassa normaaliin. Eli joskopa tässä tätä virreystassoo ny sais nostettua pykälä pykäleeltä normiin.

Töitä oon ettinny ja hakemuksia kiitettävän määrän lähettänny, mutten oo vielä ees haastattelluun asti päässy. Se kyllä harmittaa joka päivä. Tuntuu kurjalta, että en kelepaakkaan, vaikka työssäoppijaksoissa ja opiskeluaikana ylipäänsä sain paljon hyvvää palautetta. Tietty tää oma ossaamisala on haastavampi työllistettävä näillä meijän kulumilla. Mutta yritys jatkuu! 

 

torstai, 6. huhtikuu 2017

Mitä mä oikeesti haluan

Tässä on ny reilu viikko valamistumisesta ja oon koittanu ladata akkujani. Oon siis ollu ihan tolkuttoman väsyny. Eilen tein mindfulnesharjotteita ja käväsin ystävän kans avannossa. Nuitten voimilla nukkuinki sitte 9,5h yöunet. Mikä on erittäin hyvä, ku nyt on tullu nuita öitä herräiltyä ja ahisteltua. 

Oon tässä pohiskellu mitä sitä ihan oikeesti elämältäni tahon. Tottakai ois hienoo päästä oman ossaamisalan hommiin, mutta koen myös tarvihtevani ommaa henkilökohtasta aikaa, kokemuksia, hiljasuuen ja ehentymisen tuntemuksia. Mulla haluttas ihan järjettömästi lähtä jonnekki hevonkuuseen susirajan taakse patikoimaan, kuuntellee hilijasuutta, kokkee koskenlaskuja, koiravaljakkoo, ihan mitä vaan tämmöstä. Ettäisyyen ottamista arkeen, jotta näkis taas paremmin tämänni hetken. Paremmin oman ittesä. 

Heräs palijon mietteitä siittäki, ku esikoisen kanssa jutustelin tuossa aamusella asuinpaikoista. Hän itte halluis kaikista mieluiten asua Lapissa, vaikkapa Kilpisjärvellä. Ja perustelut oli just luonnonlähheisyys, hilijasuus, maisemat, kalastusmahollisuuet, patikonti- ja erämaaretkeilyt ym. Mun poika. Ihan selekeesti. Just tuota sitä ittekki elämääsä kaipais. Erittäinni kovasti. Mutkunkutkun. Elämä on nyt täällä ja näin se nyt vaan on. Täytyy siis koittaa kerätä elämääsä sellasia palasia, jotka tuota kaipuuta ja tarvetta parraiten täyttäis.

 

keskiviikko, 29. maaliskuu 2017

Tyhjän päällä

Yöllä heräsin pitkästä aikaa aamuyöstä ja jäin herreille. Itkukin pääsi. En oo aikoihin saanu mittään ahistuskohtauksia tms. Nyt sain. Ajatukset lähti kiihtyvällä tahilla suhisee päässä, negatiiviset, pelottavat ajatukset. Lähinnä liittyen juurikin valmistumistani ja työllistymistäni. Soimasin itteeni "huonosta" arvosanasta vikasta näytöstä. Toista tuntia meni taas pyöriessä, kyyneleitä pyyhkiessä ja itteesä rauhotellessa. Aamu menny ny vähän sumussa. Itkettää, mutten itke. Oli kiva,kun äiti poikkesi yllärikahveella tunteroisen verran. Tein rentoutumisharjotuksen. Se tuntu auttavan ainaki hetkellisesti.

Koen käyväni todella ylikierroksilla. Tuntuu, jotta kehoni huutaisi hidastammaan ja pääsyä hilijasuuteen ja lattaamaan akkuja. Ja kalenteri täyttyy. Pelkään, etten saa mahollisuutta kippeesti tarvihtemalleni omalle ajalle, ajalle, jotta pääsisin jonnekkin olleen yksinäni päivän kaks. Paikkaan, jossa saisin maadottua ja vaan olla. Ettei tartteis puhua kellekkään mittään. 

Samalla kun tiiän mitä mä kippeesti tartten päästäkseni taas voimiini, samalla syyllistän itteeni. Koen olevani ihan helevetin itsekäs. Justhan mä oon vaatinu miekkostani venymään ja joustaan, että saan kouluni käytyä ja oon saanu panostaa siihen. Ja nyt mä oon taas vaatimassa. Vaatimassa, että se hoitaa täällä muutaman päivän kaiken, sillä aikaa ku mä olisin jossain yksin lattailemassa akkuloitani. 

Voi elämän kevät.....

tiistai, 28. maaliskuu 2017

Mitäs sitten?

Huppista, valmistuinpa juuri uuteen ammattiin! Kaiken pinnottamisen, ittesä ruoskimisen, jännittämisen ja ittesä voittamisen usseemmanni kerran jäläkeen, mä oon nyt uuen alan ammattilainen. Lähihoitaja. Kyllä. Hyvä minä!

Uuen alan ammattilainen, alan, jonka vuoskauet kuvittelin olevan mun epämukavuusalueella; alan, johon aattelin olevan täysin epäkelpo. Mutta kuinkas sitten kävikään? Rohkeesti hain, pääsin, opiskelin ja löysin itteni alalta, johon koen soveltuvani paremmin kuin hyvin. Ja nyt suunnittelen jo jatko-opintoja, vaikka nekin aattelin kattella "sit joskus". Toki töihin tahon nyt päästä. halu kehittyä ja parantaa osaamistaan on kova. Harmi vaan, kun just tän ossaamisalan töitä ei meijän nurkilta liiemmin nyt löyvy. Mut verkkoja heittelen vesille ja uskon kovasti siihen, että tää mun positiivinen tuulenvire elämän tuiverruksissa kantaa myös työrintamalle.

Mutta nyt pikkasen leppoo ja lommaa viikko kaks. 

 

tiistai, 21. helmikuu 2017

Elämää kaaoksen keskellä

Meille pukkas ihan yllättäin muutto päälle. Ollaan kyllä jo pari kuukautta haeskeltu meille uutta kotoo, mutta sillai yhenäkin tää ny iski päällensä. Alun pittäin meijän ois pitäny jo nukkuu uuessa kotona lauantaista lähtien, mutta kas kummaa, kaikki ei taaskaan menny niinkö römsöössä ikkään, vaikka ekaksi kaikki näytti sujuvan kuin tanssi. Kosteusvaurioita löysivät pentele asunnosta kaks päivää ennen meijän muuttoo eli lykkäyshän siittä tuli. Kaikki oli lähes tulkoon jo pakattu, autot ja apukäet hommattu paikalle ynnä muuta. Noooh, tässä on ny sitte elelty pahvilootain ja jätesäkkien keskellä kohta kolome viikkoo, ehkä nää pari päivää ny viel mennee. 

Alotin vikan harjotteluniki viime viikolla. Hitusen harmittaa, ku ajatukset aika pitkälti tossa muutossa ja arkikuvioitten handlaamisessa. Pittäis päästä keskittyy satasella tohon jaksoon, jotta mahkut suoriutua vikasta näytöstä kiitettävästi. Tosi hyvvää palautetta mä oon kyllä saanu, mutta tarviis ny hiukan saaha lisäekstrapoveria. Oon tykänny olla ja tehhä tuota hommaa tuolla yksityiselläki nyt, vaikka eka vähä meitityttikkii, et onko liian yksoikosta. Pitemmän päälle kyllä varmasti, mutta kyllä tota vois näin alakuusa työkseenni tehhä. Kattoo ny saisko tuolta kesäduunipaikkaa tai muuta keikkaa... 

  • html


    Tampere hierontaa