sunnuntai, 18. kesäkuu 2017

Lepo

Viikko menny ittekseen hyvin pitkälti, ku miekkonen hoiteli ittesä ja lapset äitisä luo kylläileen ja koiruuetki hoitoon koko viikoksi. Ei ollunna ku minä ja kissa vaan kotona. Olipa ihanan hilijasta! En vaan voi sille mittään,että aika-ajoin mä tartten täyen rauhan ja oman ajan, ja ku tän ajan saan,niin akut lattautuu ja voin hengittääkki ihan eri keppeesti.

Nyt sit on melekeen koko orkesteri kotona ja arki rullailoo lasten kesälomien ja meijän aikuisten töitten mukkaan. Mä lennosta vaihoin kesätyöpaikkaa, pääsin nyt siihen talloon ja hommaan mihin tahhoin ja mihin kouluttauvuinki. Ihan huippua.

Hääkutsutki sain vihhoin ja viimein tehtyä loppuun ja postitettua/jaettua ihan itte viikolla. On taas siinäkkii hommassa yks puhde vähemmän. Kivakivakiva! Kyl tää tästä!

torstai, 1. kesäkuu 2017

Joskopa se taas tästä

Eilinen työvuki oli taas ihan eri maata. Parina tosi kiva henkilö, jonka kanssa työt suju hyvin ja turha paskanjauhanta ja arvostelu muittenni osalta jäi ainakin mun tietoisuuven ulukopuolelle.

Huomisen sain sittenki vappaaksi, ni pääsen valmistujaisjuhulaan vielä moikkaan luokkakamuja. Meille aikuisopiskelijoille on todistukset jo tullu, et sen puoleen ei tarviis mennä, mutta ohan se kiva vikan kerran porukalla nähhä.

Että joskopa tää tästä taas kulukeentus iliman suurempaa draamaa, mä en niiiiiin oo draamaimmeinen... Muuten ku leffamakuni puolesta ;)

keskiviikko, 31. toukokuu 2017

Hitusen harmittaa...

...meinaan toi työilmapiiri tuolla mun kesätyöpaikassa... Olin ihan tohkeissani päästessäni töihin, mutta nää reilu kaks viikkoo on ollu kyllä aika mahottomat. Työ on sinällään kivvaa ja tuun ihmisten kanssa juttuun, työparit olleet ymmärtäväisiä jne. Mutta se selän takana spekulointi ja suoranaine paskanjauhanta työkavereista ja työnantajasta ja kaikesta työhön liittyvästä. Valivalivali. Koko ajan. Ja nyt eilen olin ittekki ollu kuuma puhheenaihe. Oliko tehty parin kanssa oikein, oliko sitä ja oliko tätä. Kyllä ottaa jumankeuta pattiin. Mulla jäi ittellläni kans hampaankolloon ko. asiasta jottain, mutta se ei jumankeuta kyllä oo muitten asia pohtia ja mustamaalata ihmisiä, kun eivät ees oo olleet paikalla, eivät tiiä mittään koko hiton tilanteesta. Ja sit teilattaan samoin tein, ku yrittää kertoo tottuuen hommasta. Meni ihan tottaalisesti maku eilen tuohon työpaikkaan. Uutena sitä muutenki on jotenni tarkkailun alla, vaikka ei se mun mielestä tarviis niinkään olla, että työkaverit kyylää ja arvostellee sun tekemisiäs, varsinki ku se tapahtuu sun selän takana. Ei oo mikkään paras työmotivaatio mennä tännään duuniin töihin. Mutta kyllä mä työni hoijan. Ei siinä.

Ja mä ku muka olin ilonen tosta työhön pääsystä. Kattellaanpa miten tilanteet kehittyy....

torstai, 4. toukokuu 2017

Esikoinen teini-ikkään

Nyt on meilläki ikäsä puolesta perheessä yks virallinen teini. Mun esikoispoikaseni. Haikeutta ilimassa. Hieman pelkoa, kaihoa, mutta myös iloa ja toivoa. Onnea. 

Ollaan kovasti poikasen kanssa keskusteltu kuinka yläasteelle siirryttäessä kaverit saattaa muuttua, mimmosia tilanteita saattaa tulla kohille ja kuinka niissä tilanteissa sitten vois toimia. Kuinka se oma pää kannattaa pittää tiukemmissaki tilanteissa ja kuinka niistä epämiellyttävistä, painettakin aiheuttavista tilanteista vois poistua kasvojaan menettämättä. 

Eihän tässä äitinä auta kuin kulukee vierellä, aavistus takavasemmalla, kuitenni niin lähellä, jotta saa kopin, jos nuori kaatuu, Täytyy luottaa ja antaa poikaselle mahollissuus kokkee ja ellää ommaa elämäänsä siipiään pikku hilijaa levitellen. Olla äitinä läsnä aina kun nuori sitä tarttee. Ymmärtää nuoren aivomyrskyt ja tunneryöpyt, antaa nuille kasvunkokemuksille tillaa. Asettaa kuitenni selekeet turvalliset rajat, joitten puitteissa hällä ois turvallista kasvaa pikkuhilijaa aikuisuutta kohti.

Nuorelleni toivon syämmeni pohjasta rohkeutta, avoimuutta ja elämäniloa tuleviin vuosiin. Ei liikaa kompastumisia, negatiivisuutta tahi liian jyrkkiä esteitä ylitettäväksi. Sopivasti haasteita ja ymmärrystä itteään kohtaan. Ittelleni toivon pitkää pinnaa, ymmärrystä, jämäkkyyttä ja henkisiä voimia jaksaa olla kippeemmissäki kasvurimpuiluissa tukena ja turvana.

Meijän perheessä näitä teiniytymisiä tapahtuu mukavasti nyt usseempi vuosi peräjäläkeen, että ollaan sitten hyvästi koetuksella miekkoseniki kanssa lähivuojet. Miekkoselleni toivon ihan nuita samoja juttuja kuin ittelleniki. Hälle toivon vielä enämpi ymmärrystä teiniangstien kohtaamissiin....

Kun mä nyt kattelen esikoispoikaseni kuvvaa eiliseltä, kyynelleet valluu pitkin poskia. Onnenkyyneleitä. Kaipuunkyyneleitä. Rakkauenkyyneleitä. Siinä on poikaseni täynnä haaveita, täynnä herkkyyttä, täynnä iloa. Kumpa et olis liian ankara ittelles ja maailmalles, mun rakas poikaseni <3 

tiistai, 2. toukokuu 2017

Elämä ossaa yllättää

Eihän tässä meinaa pysyä perässä kohta ittekkään, ku tapahtuu taas ihan rytinällä. Eli viime kirjotukseen jatkoo.

Perjantaina mulle iltapäivällä soiteltiinki sieltä mun viimesimmästä harkkapaikastani, jotta halluunko tulla töihin kesäksi heille. Tottahan toki halluun! Kyllä oli ilo ylimmillään. Just oltiin astelemassa täpötäyteen Prismaan, ku puhhuin tuon puhelun. Oli riemuntanssilla usseempikin siliminnäkijä...  Ei haitant mittää. 

No tässä on sitten viikonloppu ja vappu sujahtannu ohi koiranäyttis- ja esikon synttäritohinoijen merkeissä, etten oo ennättänny asioita sen kummemmin aatellakkaan. Kunnes sitten tänä aamuna alako puhelin pilipattaan viestiä toisesa jäläkeen, eli keikkaa pukkais ny sinne issoon talloonki, missä kävin sen yhen vuoron just tekkee. Piti sit soitella sinne, että kiitos, mutta ei kiitos. Mutta sovittiin kuitenki, että voin tehä sinne kesällä kuitenki tarvittaessa keikkoja mun vappaapäivinä tuolta kesätöistä.

Kyllä tuntuu hyvältä. 

  • html


    Tampere hierontaa