torstai, 4. toukokuu 2017

Esikoinen teini-ikkään

Nyt on meilläki ikäsä puolesta perheessä yks virallinen teini. Mun esikoispoikaseni. Haikeutta ilimassa. Hieman pelkoa, kaihoa, mutta myös iloa ja toivoa. Onnea. 

Ollaan kovasti poikasen kanssa keskusteltu kuinka yläasteelle siirryttäessä kaverit saattaa muuttua, mimmosia tilanteita saattaa tulla kohille ja kuinka niissä tilanteissa sitten vois toimia. Kuinka se oma pää kannattaa pittää tiukemmissaki tilanteissa ja kuinka niistä epämiellyttävistä, painettakin aiheuttavista tilanteista vois poistua kasvojaan menettämättä. 

Eihän tässä äitinä auta kuin kulukee vierellä, aavistus takavasemmalla, kuitenni niin lähellä, jotta saa kopin, jos nuori kaatuu, Täytyy luottaa ja antaa poikaselle mahollissuus kokkee ja ellää ommaa elämäänsä siipiään pikku hilijaa levitellen. Olla äitinä läsnä aina kun nuori sitä tarttee. Ymmärtää nuoren aivomyrskyt ja tunneryöpyt, antaa nuille kasvunkokemuksille tillaa. Asettaa kuitenni selekeet turvalliset rajat, joitten puitteissa hällä ois turvallista kasvaa pikkuhilijaa aikuisuutta kohti.

Nuorelleni toivon syämmeni pohjasta rohkeutta, avoimuutta ja elämäniloa tuleviin vuosiin. Ei liikaa kompastumisia, negatiivisuutta tahi liian jyrkkiä esteitä ylitettäväksi. Sopivasti haasteita ja ymmärrystä itteään kohtaan. Ittelleni toivon pitkää pinnaa, ymmärrystä, jämäkkyyttä ja henkisiä voimia jaksaa olla kippeemmissäki kasvurimpuiluissa tukena ja turvana.

Meijän perheessä näitä teiniytymisiä tapahtuu mukavasti nyt usseempi vuosi peräjäläkeen, että ollaan sitten hyvästi koetuksella miekkoseniki kanssa lähivuojet. Miekkoselleni toivon ihan nuita samoja juttuja kuin ittelleniki. Hälle toivon vielä enämpi ymmärrystä teiniangstien kohtaamissiin....

Kun mä nyt kattelen esikoispoikaseni kuvvaa eiliseltä, kyynelleet valluu pitkin poskia. Onnenkyyneleitä. Kaipuunkyyneleitä. Rakkauenkyyneleitä. Siinä on poikaseni täynnä haaveita, täynnä herkkyyttä, täynnä iloa. Kumpa et olis liian ankara ittelles ja maailmalles, mun rakas poikaseni <3 

tiistai, 2. toukokuu 2017

Elämä ossaa yllättää

Eihän tässä meinaa pysyä perässä kohta ittekkään, ku tapahtuu taas ihan rytinällä. Eli viime kirjotukseen jatkoo.

Perjantaina mulle iltapäivällä soiteltiinki sieltä mun viimesimmästä harkkapaikastani, jotta halluunko tulla töihin kesäksi heille. Tottahan toki halluun! Kyllä oli ilo ylimmillään. Just oltiin astelemassa täpötäyteen Prismaan, ku puhhuin tuon puhelun. Oli riemuntanssilla usseempikin siliminnäkijä...  Ei haitant mittää. 

No tässä on sitten viikonloppu ja vappu sujahtannu ohi koiranäyttis- ja esikon synttäritohinoijen merkeissä, etten oo ennättänny asioita sen kummemmin aatellakkaan. Kunnes sitten tänä aamuna alako puhelin pilipattaan viestiä toisesa jäläkeen, eli keikkaa pukkais ny sinne issoon talloonki, missä kävin sen yhen vuoron just tekkee. Piti sit soitella sinne, että kiitos, mutta ei kiitos. Mutta sovittiin kuitenki, että voin tehä sinne kesällä kuitenki tarvittaessa keikkoja mun vappaapäivinä tuolta kesätöistä.

Kyllä tuntuu hyvältä. 

perjantai, 28. huhtikuu 2017

Valonpilkahus

Hassu homma tapahtu tässä. Nyt ku viimeks kirjotin, että tuntuu vähä pahalta etten kelepaa työelämään, niin samana päivänä mulle soitettiin yhestä isosta paikasta, jonne olin sijaisrekryyn hakemukseni laittannu. Hän laitto mun tiedot sitten eri osastoille ja sovittiin, että otan yhteyttä heti,kun mun virallinen todistukseni saapuu ja meen sitten esittään sen sinne janiinedelleen. No se todistushan tullatupsahti sitte heti seuraavana iltapäivänä postilootaan. Soitin sinne rekryyn sitte ja sovittiin,että meen torstaina käymään. Mä menin ja samalta istumalta mua siinä pyyettiin jäämään yhelle osastolle iltavuoroon. Eihän se nyt tietty ollu mun ossaamisalan hommia, mutta töitä nyt kuitenki ja pätevähän mä niitä oon lähihoitajana tekkeen. Ja minä tyttö se paukkasin sitten suorilta töihin. Jotta nyt on sitte saatu jalakaa oven välliin tuonnekki. Hyvähyvä. Joskopa se tästä pikkuhilijaa.

Tännään tossa iltapäivällä lähtäänki sitte viikonlopuksi ystävän luo ja luvassa koiranäyttispuuhia ja pennelitappaamista ja mikä parasta huippuseurassa ajanviettoo.

Juhlikkaahan ihimisiksi sitä vappua sitte!!

maanantai, 24. huhtikuu 2017

Pikku hilijaa takas elävien kirjoihin

Nyt vasta alakaa pikkuhilijaa tuntua siltä, että joskopa tästä vielä henkiin herätään tästä ittesä piippuun ajamisesta. Nelijä viikkoo tässä on vierähtännykki. Salireenit alotettiin uuestaan viien kuukauen tauon jäläkeen viime viikolla miekkoseni kanssa, oon saanu käytyä hyvästi lenkillä, ruokapolitiikkaki on taas mallillaan ja kroppa alakaa toimia suht normaalisti, tai ainaki on palautumassa normaaliin. Eli joskopa tässä tätä virreystassoo ny sais nostettua pykälä pykäleeltä normiin.

Töitä oon ettinny ja hakemuksia kiitettävän määrän lähettänny, mutten oo vielä ees haastattelluun asti päässy. Se kyllä harmittaa joka päivä. Tuntuu kurjalta, että en kelepaakkaan, vaikka työssäoppijaksoissa ja opiskeluaikana ylipäänsä sain paljon hyvvää palautetta. Tietty tää oma ossaamisala on haastavampi työllistettävä näillä meijän kulumilla. Mutta yritys jatkuu! 

 

torstai, 6. huhtikuu 2017

Mitä mä oikeesti haluan

Tässä on ny reilu viikko valamistumisesta ja oon koittanu ladata akkujani. Oon siis ollu ihan tolkuttoman väsyny. Eilen tein mindfulnesharjotteita ja käväsin ystävän kans avannossa. Nuitten voimilla nukkuinki sitte 9,5h yöunet. Mikä on erittäin hyvä, ku nyt on tullu nuita öitä herräiltyä ja ahisteltua. 

Oon tässä pohiskellu mitä sitä ihan oikeesti elämältäni tahon. Tottakai ois hienoo päästä oman ossaamisalan hommiin, mutta koen myös tarvihtevani ommaa henkilökohtasta aikaa, kokemuksia, hiljasuuen ja ehentymisen tuntemuksia. Mulla haluttas ihan järjettömästi lähtä jonnekki hevonkuuseen susirajan taakse patikoimaan, kuuntellee hilijasuutta, kokkee koskenlaskuja, koiravaljakkoo, ihan mitä vaan tämmöstä. Ettäisyyen ottamista arkeen, jotta näkis taas paremmin tämänni hetken. Paremmin oman ittesä. 

Heräs palijon mietteitä siittäki, ku esikoisen kanssa jutustelin tuossa aamusella asuinpaikoista. Hän itte halluis kaikista mieluiten asua Lapissa, vaikkapa Kilpisjärvellä. Ja perustelut oli just luonnonlähheisyys, hilijasuus, maisemat, kalastusmahollisuuet, patikonti- ja erämaaretkeilyt ym. Mun poika. Ihan selekeesti. Just tuota sitä ittekki elämääsä kaipais. Erittäinni kovasti. Mutkunkutkun. Elämä on nyt täällä ja näin se nyt vaan on. Täytyy siis koittaa kerätä elämääsä sellasia palasia, jotka tuota kaipuuta ja tarvetta parraiten täyttäis.

 

  • html


    Tampere hierontaa