Sisänen voima. Se on ollu hukassa tässä jo jonkun aikaa mulla, mutta nyt tän viikonlopun ryhmän jäliltä se on taas löytynny. Voimahan on sisuksissani ja mussa koko ajan ollukki, tän kaaoksen ja metelin seassa vaan oon sen hetkellisesti kadottannu. 

Se rauha on uskomaton tunne mikä mussa just nyt on. Se tuntuu virtaavana suonissa, lämpönä rinnassa ja hilijasuutena päänupissani. Näkkyy levollisena hymynä suupielissä ja rauhallisuutena olemuksessani. 

Sen kummemmin en tiiä vieläkkään mitä seuraavaksi ja mitkä on työkuvioni ynnämuut. Sen kuitenkin tiedostan, että mun ahistus- ja panniikkikohtaukset tullee hyvinnii selekeesti tilanteissa, joissa koen vääryyttä, asioita mitkä tekkee mulle huonoo. Tän tiedostaminen taas tekkee mulle hyvinnii selekeeksi sen, että mun ainoo tie ulos tästä uupumuksesta ja ahistuksesta ja sensemmosista on se, että alan valihtemmaan asioita, joita haluan, joista koen iloa, jotka tuntuu hyvältä. Se on ainoo tapa tehä mut itteni onnelliseksi.

Mun tarttee vaan pysyä ittelleni rehellisenä, olla kosketuksissa itteni kanssa ja samalla ympärillä oleviin ihmissiin. Näin se omassa yksinkertasuuessaan vaan on.