Mä sannoin EI! JEEE!!!!!

Vaikkakin olin ekka sanonu kyllä, mutta sen tein vaan vanahasta tottumuksesta ja velevollisuuentunnosta jajajaja. Eli kyse oli yhestä työtarjouksesta, josta taisinnii jo mainita joku kirijotus takaperin. Näitä hommia siis mistä oon uupumuksen ja panniikkikohtauksien vuoksi sairauslomalla.. 

Mulle siis eilen oli yritetty soittaa ja mulloli kännykkä äänettömällä, joten en huomannu sitä soittoo sillon ja ku huomasin, en lähtenny heti selevittään kuka oli soittannu. Mä vähän aina aattelen, et jos on tärkeetä, ni se joku soittaa mulle uusiks tai jos on oikein akkuuttia, ni jättää vastaajaan viestin (mitä ei juuri ikinä kukkaan kylläkkään tee...) Niin, elikkäs, sit illalla mulle laitto viestiä tää tyyppi, joka mua kosiskeli siihen duuniin siellä laivareissulla, että onko mulle soitettu tännään sieltä heiltä. Olin just ruokakaupassa, ku sen viestin sain ja tuntu, et syän pysähtyy. Jännityin tosi kovasti. Sain ostokset tehtyä ja itteni piettyä kasassa ja pääsin kunnialla autoon. Tuhat ajatusta risteili päässä, mitä mä vastaan, onko pakko vastata, jos mä valehtelen jottain päästäkseni pinteestä, pakko laittaa miekkoselle viestiä, ryhmäläisille vatsappia, no en todellakkaan voi, se ykshän näkis, et oon ollu vatsapissa ja ihmettellee miksen vastaa... Noh, pääsin kuitenki ajjaan kottiin ja ahistus vaan kasvo kokoajan. Kotona söin ja istuin sohvalle ja aatokset poukkoili päässä kiihtyvvään tahtiin. Vanahempi Poikanenki kysy onko äiti kaikki ok, jooo on, oon vaan aikast väsyny nyt... Valehtelin. Jäin yksin alakertaan, kattelin ikkunasta ulos, tuntu,että henki loppuu, syän hakkaa, pakko soittaa miekkoselle töihin. Itku pääsi heti, kun se vastas, sain piettyä itteni kuitenki kasassa niin, että sain sanoja suustani. Kerroin mikä on. Olo alako heti helepottaa, ei tyystin, mut helepottaa. Puhelu kesti jonnii minnuutin, maalima ei romahtannu. Olo oli kuitenni vielä tukala. Laitoin parraalle ystikselleni viestin mesessä, mitä teen?? En taho tuottaa miekkoselle pettymystä sanomalla ei vakiduunista, en taho tuottaa pettymystä kaverille, joka mua siihen duuniin pyysi, en taho! Mut emmä taho sitä duuniikaan!!!! Mä tahon mennä mun uusia suunnitelmia kohti, joissa saan luoda uutta, päättää asioistani ja tehhä töitä mun ystävän kanssa. Niinpä. Onneks ystikseni toisti mun sanat ja käski mun pyssyy lujana ja aatella vaan sitä mitä mä halluun. Etten mä voi ellää muille ja niitten ootuksille. 

Ja sit mä laitoin viestiä tälle kaverille, että pahoittelen, mutta mä en oo käytettävissä ennää kokopäiväsesti heille, että mullon muita suunnitelmia ja tahon lähtä niitä kohti. Ja siinä hetkessä henki alako kulukee, helepotuksen huokaus oli syvä ja syän nautti, kun sai taas pampatella ommaan tahtiin. Mä tein sen, eikä maalima romahtannu, mun lähimmäiset on yhä tässä, mä hengitän ja aurinko nousi tännäänki.