Sain juuri ystävällisseen sävvyyn kirjotetun sähköpostin, jonka viesti oli, etten oo päässy valituksi kokemusasiantuntijakoulutukseen tällä kertaa. 

Kiirehin lukemisessani heti sille riville, jossa asia ilimotettiin, vasta sitten luin pienen tauon jäläkeen muun kirjotetun. 

Luetun jäläkeen alloin miettiä miltä musta tuntuu. Oonko pettynny? Harmissani? Vihanen? Lievää harmitusta, se lienee se tunne. Oikeestaan jos en nyt helepottunnu oo, niin ainakki jotenni rauhassa asian kanssa oon. Näin äkkiseltään.

Mut mähän halusin kovasti siihen koulutukseen, eikös sit pittäis olla paskat viilikset? Painanko mä ny taas pettymykseni alas ja selittelen parrain päin tätä ittelleni.. No en. 

Mulla heräsi jo siellä haastattelussa aatoksenpoikanen, jotta oonkohan mä ny kuitennii liian akkuutissa vaiheessa näitten juttuloitteni kanssa ruetakseni tähän hommaan. Sen aatoksen kuitenni hylykäsin sammoin tein, tottahan mä ny alotan tän jos huoliivat ja tässä samallahan mä sit jatkan tätä toipumistani,

Tässä reilun kuukauen aikana en oo juurikkaan ees miettinny koko valintaa. Nyt ku tää tuli,niin tää on hyvä näin. Seuraava koulutus on ens vuonna ja haen sitte siihen, jos tuntuu siltä, että sen haluan ja pystyn alottaan.

Itte asiassa tässä on nyt aika montaki ajatuksenpoikasta, täytyy viilistellä näitä ja oikeestaan ihan vaan nyt mun rauhottuu keskittyyn tohon työkokkeiluun ja tähän toipumisseen. 

Kroppani on selekeesti vielä ressitilassa, vatta oireilee ja ny on alakanu ihoki reistaamaan pahemmin. Väsymystäki, mutta se on sellasta nukuttavissa pois olevaa. 

Oon aina ollu sellanen palijon aikaan saapaa sorttia, levotonkin. Nyt mä opettelen hyväksymmään tätä, ettei mun tartte hakkee elämääni täytettävvää ja suoritettavvaa heti, kun joku toinen loppuu. Eikä tää tarkota sitä, ettenkö tekis mittään. Et vaan lojjuisin sohovalla tahi sängyssä päivät pitkät. Vaan antasin ittelleni tillaa ja tehhä mitä mieleen juolahtaa, iliman suorittamisen pakkoruoskaa, hyväksyyn pienen levottomuuen ja levätä eli rentoutua. Ei se oikeen akkuja lattaa, jos väkisin makkaan ihteeni sohovonnurkkaan ja pää pyörittää kellaa viuhaa vauhtia tai katon tuntitolokulla sarjoja kännykästä. 

Pitäsköhän lähtä avantoon tässä joku ilta? Kyllä!