Miten voikin olla ristiriitaset viilikset taas... Kun toisen pettymys ja alakuloisuus saa oman syämmen huolesta kallelleen, mutta et voi kun jottain laimeeta sannoo.. Kun sun syän huutaa koskettaan toista, antammaan lohtua, olleen hyvänä, jotta toiselle tulis ees vähän parempi mieli. Mutta sä et voi tehhä niin... Koska se toinen ei taho sun hellyyttäs... Se on kuulkaas ihan vitun raastavvaa... 

Sit sä yrität olla poissa näköpiiristä omassa kotonas, jotta toinen saa olla rauhassa. Ja seki tuntuu pahalta..

Seuraavaksi kun yrität jottain ottaa puhheeksi, ni toinen on ihan älyttömän kirree ja sit säki oot.. Ja koko homma mennee taas riitelyksi. Turhaksi riiaksi mikä on viimenen asia mitä tahot, eikä se riita auta mihinkään. Ja se riiteleminenkin tuntuu ihan kamalan pahalta.

Teet niin tai näin, kaikki on perseellään silti. 

Ja tää tunnesekametelisoppa vain ainoostaan siksi, että se toinen tahtoo susta erroon ja sä vielä rakastat sitä..

Niin. Kyllä se rakkaus vielä joku päivä kuolee multakin lopullisesti. Siihen asti mun on vaan koitettava sluibailla täällä iliman suurempia törmäyksiä mihinkään suuntaan.