Nyt vasta alakaa pikkuhilijaa tuntua siltä, että joskopa tästä vielä henkiin herätään tästä ittesä piippuun ajamisesta. Nelijä viikkoo tässä on vierähtännykki. Salireenit alotettiin uuestaan viien kuukauen tauon jäläkeen viime viikolla miekkoseni kanssa, oon saanu käytyä hyvästi lenkillä, ruokapolitiikkaki on taas mallillaan ja kroppa alakaa toimia suht normaalisti, tai ainaki on palautumassa normaaliin. Eli joskopa tässä tätä virreystassoo ny sais nostettua pykälä pykäleeltä normiin.

Töitä oon ettinny ja hakemuksia kiitettävän määrän lähettänny, mutten oo vielä ees haastattelluun asti päässy. Se kyllä harmittaa joka päivä. Tuntuu kurjalta, että en kelepaakkaan, vaikka työssäoppijaksoissa ja opiskeluaikana ylipäänsä sain paljon hyvvää palautetta. Tietty tää oma ossaamisala on haastavampi työllistettävä näillä meijän kulumilla. Mutta yritys jatkuu!