Pari päivää on nyt saanu kulukee rinkula vasemmassa nimettömässä. Tuntuu hassulta. On yli nelijä vuotta, kun siinä on sormusta ollut viimeksi. Oikee kihlauspäivähän on jo syyskuun alakupuolelta, pari viikkoo meni saaha sormukset, kun teetettiin koruseppä-kaverillani nämä ihan varta vasten meille. Näihin sitten liitettään jonnain päivänä vihkisormuksemme. Siihen tosin on vähintään pari vuotta aikaa, ei oo kiirettä vihille ja koska molemmat tahtoo muutakin kuin pikasesti kokkoon kyhätyt häät, ni ei kiiruheta. 

Lähimmäiset on pääasiassa ollu meijän puolesta ilosia, yhen kaverin kommentit ihmetyttänny, hänen mielipitteensä monastikki kummastuttaa. Ei kuitenkaan anneta häiritä hänen tuumailujensa. Olokoot mitä mieltä lystää. Se on pääasia, että me tiiettään miksi ollaan menty kihloihin, mitä tää meille merkihtee ja ollaan molemmat onnellisia. 

Nyt sitten juhlittaan kuukauen päästä meijän kihlajaisia. Innolla ootan niitä, on niin kiva saaha järkätä taas juhlia. Ja koska saan pikkuveljenikkii paikalle, ni mainiota. Pikkusisko ei ikävä kyllä töiltään ennätä. Ystäviä on jo ilimonnu kans tulevansa ja äiti kyselly lahjavinkkiä. Eihän me oo osattu ees moista miettiä! 

Lapset on ollu jokkainen ilonen meijän kihlautumisestamme. Mun esikoinen jo jonnii aikaa itteasiassa kyselly, millo tämmönen tapahtuis mahollisesti. Johtunneeko siittä, että heijän isänsä on ennättänny uusiin naimisiinki jo ajat sitten vai mistä. Mun poikaset on jo tohkeissaan aatoksesta, et joku päivä ku ne meijän häät sitte on, ni he saavat mut sitte luovuttaa. Mieheni lapsosillekki on tärkeet tehtävät suunniteltu ja mielissään hekin siittä on. 

Tämmöstä tällä errää. Mukava viikonloppu noin muuten tiiossa. Oon jo käyny ratsastamassakkii, ku pääsin aikaste koulusta. Huomenna pääsee tyttölöitten kanssa keilaamaan ja syömään ja ehken jorraamaanki, ku vietettään kamun läksiäisiä. Hän muuttaa takas kotikonnuilleen Pohjois-Karjallaan, nyyh.