Pitkästä aikaa vähä näitä muitaki pohintoja, kuvvaa pelekkää mielenterveyttä...

Tuli ihan yllättäin tossa tiskaillessani tuo otsikon kyssäri mieleeni.  Liekkö siks, ku tuli tossa Areenasta katottuu semmonen sarja, jossa nuoret aikuiset muutti yhteen ja kuvasivat sitä ekaa puolta vuottansa.

Ittehhän oon muuttannu kottoo pois 21 vuotta sitten kutakuinkin näitä main, eli piirun verran alaikäsenä. Muutuinko aikuiseksi jo sillon? Jaa-a...

Tulinko aikuiseksi-aikuiseksi sillon, ku musta tuli äiti? Kun menin ekkaa kertaa naimissiin? Vai kun sain ekan vakityöni? Vai kun täytin 30? Taikka kun erosin? Vaiko millonkakö? 

Matkan varrella jossainhan tää on näin menny, että semmonen nuorenihimisen maalima on auki- asenne on karissu pois, arki on laskuineen, ruoanlaittoineen, kaikemmoisine arkihommeleineen kasvattannu aikuiseksi.. Ihan huomaamattaki... Toki oon ollu omatoiminen jo monta vuotta asuessani lapsuuen perheessäni. Pakkohan sitä on ollu. 

Mutta emmä oikeen ossaa aatella itteeni jotenni Aikuisena. En vieläkkään, vaikka kohta se seuraava kymppi pyörähtääki. Mä oon vaan mä. Aikalailla iätön. Omasta mielestäni. En koe olevani mitenkään nuori, en vanaha. En keski-ikänen, en oikeen minkään ikänen. Mä vaan oon mä. 

Mut jossain kohtaa musta tuli se äiti, vaimo, aikuinen nainen, joka tietää aikuisten asiat, joita ossaa sit omille muksuilleen jakkaa ja heitä tukkee ja opastaa... 

Hassua...