Mussiikki on erinomanen keino saaha tunteita pihalle. Ihan siis kuuntelemalla. En oo soittajaimmeisiä.

Huomaan tässä matkan varrella asteittain ottanneeni kuuntelluun erillaisia biisejä. Ensin hyvin turvallisia itkubiisejä, mut viikko viikolta henkilökohtasempia ja merkityksellisimpiä kappaleita. Toki kuuntelen nyt tosi paljon ylipäänsä mussiikkia, menevää ja energiaa tuovaa palijonkin. Semmotteille on suuri tarve. Mut välliin tekkee mieli kuunnella sit sitä syäntä raastavvampaa.. Puolivahingossa sit tullee nuita tosi henkilökohtasia ja niitä "meijän" biisejä, jotka tekkee tosi kippeetä. Ja joita ei halluis kuunnella ollenkaan, kun se hajottaa tätä jotenkin aina enemmän. Mut tiiänhän mä, et säpäleinä tää on ja tää on yks tapa päästä tässä etteenpäin. 

Ittesä kiduttamisesta tää parhaimmillaan tai pahimmillaan käy, mutta niihän tää koko homma tekkee. 

Samalla on asioita mitä halluisin hänen kanssaan keskustella, tuua julki, jottain mitä kysyä. Mutta suojelen itteeni. Varsinnii, ku riidat on ollu niin satuttavia tässä viime viikkoina. Vaikkakin on hetkiä, kun näistä sinällään vois puhua, mutta en tiiä onko musta kuuntelleen vastausta. Pelkään, että se sattuu ihan liikaa kuulla. Vastapuolena taas, vaikka se sattuiski, jäisinhän mä silti henkiin ja ehkä se sit auttas myös tässä luopumisessa... 

Ehkä mä nyvvaan piän tän linjan edelleen, et työstän kirjottamalla pääasiallisesti ja sit tietty ystävät on joille jaan. Terapia kans yks. Otan sit nää henkilökohtasimmat jutut käsittellyyn hänen kanssaan joskus, jos hän haluaa ja ottaa ne itte ekka puhheeksi. Koska huomaan, että jos aiheet joita otan puhheeksi selekeesti alakaa häntä ahistaa, niin sieltä puskee voimalla essiin se tosi ilikee ja sulukeutunnu tyyppi, jota en tunne ja joka satuttaa. 

Tää on kans yks semmonen kohta, jossa mun on opeteltava vanahoista tavvoistani pois, mun on opeteltava suojelleen ja pittään ittestäni huolta.