Oon nyt pitemmän aikaa pähkäillyt ja puntaroinut sijotusnartustamme luopumisesta. Hänen omistajansa on erittäin hankala ihminen, hän imee kaiken energiani niinä hetkinä,kun jouvutaan olemaan tekemisissä ja nyt viime aikoina jopa niinäkin hetkinä, kun emme oo tekemisissä. Koira on aivan ihana, nautin hänen kanssaan tehyistä pitkistä lenkeistä, piän hänen lempeästä ja iloisesta luonteesta. Jos hän olisi mun omani, ei mittään luopumisentarvetta ois. Mutta mulle on omistajan taholta tehty selväksi, että koira on hänen (kyllä, paperilla; koira ellää meillä perheenjäsenenä, me maksettaan KAIKKI hänen trimmi- ja ell-kulut ja vakuutukset ja ruoat, hierojat ym.) Mua on syytelty aiheetta millon mistäkin. On tivattu haluanko luopua koirasta.

Mun aikasemmat kokemukset sijotuskoirista on positiivisia ja ihan toisenlaisia kuin tää.

Otan lemmikit aina sillä ajatuksella,että ne ellää mulla loppuun asti. Nyt mä tiiän, että mä teen ittestäni henkisesti lopun tällä asialla. Ajatus luopumisesta on tuskaa, ajatus kanssakäymisestä omistajan kanssa on tuskaa.. Päähäni on syötetty omistajan taholta jo niin paljon negatiivista, että tällä voi olla vaan yksi ratkasu. Oon myös omistajan käytöksestä tullu vakuuttuneeksi, että hän tahtoo koiran takaisin ittelleen tai hällä on joku toinen sijottaja sille. Erittäin iso harmi tää on koiralle, erittäin iso harmi tää on mulle saatikka muille perheemme eläjille. En vaan jaksa tätä touhua enää.

Ja on satavarma,etten ota sijotukseen ennää ainuttakkaan narttua.