No vihdoin ja viimein hommat alakaa edetä! Muuttoa vaille valamista eli kaikki hommat hoijossa. Jotennii tosi kevennyttävvää. Ohan tää jökittänny paikallaan jo ihan liian pitkään. Vaikka mieli on pysyny ihan hyvänä, niin kieltämättä tässä on ruennu kiristymisen merkkejä ilimaantuu ittekullahin ja jokkaisella. Eikä mikkään ihimekkään. Mut kummasti sitä vaan pystyy olleen, ku pakko on.

Aamulla oli bussille kävellessä tippa linssissä. Tajusin siinä töihin lähtiessä, että se oli sit vika aamu tällä kokkoonpanolla. Miehen muksut läks nyt äitelleen, eikä me ennää täällä nähhä ennen muuttoo. Mies on viikonlopun poissa. Mun poikasista toinen lähtee huomenna rippileirille ja toinen sukuloimaan pohjosseen. 

Yhen aikakauen loppu tuli siis tännään. Hiipuen mennään ens viikon lauantaihin, kun se muutto viimein tullee ja koko tää kuuen vuojen sirkus on muisto vaan. 

Hiukkasen haikeutta nostatti myös tännään se, kun esikkoni täytti yhteishakulomakkeensa. Peruskoulu alakaa siis olla loppusuoralla. Kuopus tosiaan lähtee riparille huomenna. Näin ne kossit vaan kasvaa. 

Helepottunnu olo on kaikkinneen nyt ja myös hyvinnii väsyny. Kun sain nuo muuttoon liittyvät allekirjotukset, sopparit ym. tehtyä just tuossa, niin heti tuli väsy. Ressitasot pääsee laskeen vihdoinnii. Yksin saan viikonloppuni olla, voi että ku tuun nauttiin. Oon niin monen monta viikonloppua ollu ny töissä putkeen ja muutennii menoo siellä ja täällä plus tää kökkiminen täällä kotona. On ne vaan voimia vieny. 

*Huokaus*